Cuckolds all a row

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 17. kesäkuuta 2009 kello 12.44 – tehnyt Suurorca (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Englantilainen maalaistanssi kahden parin neliössä (eli 2 paria vastakkain).

Ks. Playfordin kuvaus tanssista vuodelta 1651.

1. säkeistö

Oman parin kanssa käsi kädessä double kohti toista paria ja double takaisin. Tämä toistetaan.

1. kertosäe

Naiset pysyvät paikoillaan koko kertosäkeen ajan. Miehet kääntävät selän vastinparin naiselle (aikaa 4 iskua), kääntyvät katsomaan tätä (4 iskua) ja kiertävät vastinparin naisen 8 askeleella niin, etteivät kertaakaan käännä tälle selkäänsä. Kuvion kannattaa olla aika pieni, että tämän ehtii. Sama kuvio eli selän kääntö, katsominen ja kiertäminen toistetaan omalle naiselle.

2. säkeistö

Vasen siding omalle parille. Oikea siding vastinparille.

2. kertosäe

Miehet vaihtavat paikkaa oikealla kädellä kätellen, aikaa 4 iskua. Naiset tekevät samoin. Muodostuu piiri, joka pyörii 8 askelta myötäpäivään. Naiset vaihtavat paikkaa vasemmalla kädellä kätellen. Miehet samoin. Piiri pyörii 8 askelta vastapäivään.

3. säkeistö

Vasen arming oman parin kanssa. Oikea arming vastinparin kanssa.

3. kertosäe

Otetaan vastinparia kiinni molemmista käsistä. Miehet työntävät naisia neljällä askeleella eteenpäin ja vähän oikealle viistoon (miehestä päin katsottuna) ja sitten vetävät naisia neljällä askeleella taaksepäin yhä hiukan oikealle viistoon. Tämän jälkeen parien pitäisi olla taas neliössä, mutta kukin on vaihtanut paikkaa oman parinsa kanssa. Miehet tekevät 8 askeleella pienen ympyrän/soikion siten, että he lähtevät ensin itsestään oikealle taaksepäin ja palaavat oman parinsa paikan kautta lähtöpaikalleen. Naiset seuraavat omaa pariaan ja päätyvät samalle paikalle mistä lähtivätkin.

Otetaan taas vastinparia käsistä, miehet työntävät ja vetävät naisia niin, että päästään takaisin omille paikoille. Pienet ympyrät toistuvat, tällä kertaa miehet lähtevät vasemman kautta taakse ja palataan taas oman parin paikan kautta.