Lull Me Beyond Thee

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 10. maaliskuuta 2014 kello 21.10 – tehnyt DarthMauno (keskustelu | muokkaukset) (→‎Kertosäe)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tanssi

Alkuasetelmana neljä paria jonossa, jossa kaksi ensimmäistä paria katsoo downhalliin ja kaksi jälkimmäistä paria uphalliin päin; kaikissa pareissa daami tavalliseen tapaan kavaljeerin oikealla puolella.

I säkeistö ja kertosäe

Säkeistö

Astutaan double eteen ja taakse, minkä jälkeen sama uudestaan.

Kertosäe

Päätyparit astuvat doublen eteenpäin kohti kuvion keskustaa samaan aikaan, kun keskiparit ottavat vastinparia kädestä ja astuvat tämän kanssa doublen ulospäin kuviosta kohti sivuseiniä. Muodostetaan kaksi riviä ja astutaan double taakse ja eteen rivissä käsistä kiinni pitäen. Tämän jälkeen pyöritään vastassa olevan henkilön kanssa koko kierros neljällä askelella molemmista käsistä kiinni pitäen. Toistetaan kertosäe tämänhetkisestä kuviomuodostelmasta lähtien.

II säkeistö ja kertosäe

Säkeistö

Kaikki tekevät oman parin kanssa vasemman sidingin. Sitä seuraa oikea siding, jonka keskiparit tekevät vastinparin kanssa ja päätyparit oman parinsa kanssa.

Kertosäe

Kaikki kääntävät selän kohden omaa pariaan ja näin muodostuneissa riveissä otetaan toisiaan käsistä. Rivit astuvat doublen eteen ja taakse siten, että jälkimmäisellä doublella rivin reunimmaiset muodostavat rivistä piirin, jossa pyöritään 8 iskun verran myötäpäivään. Tämän jälkeen piirit hajoavat kahdeksi, kuvion perusasetelmaan nähden poikittaissuuntaiseksi riviksi, josta kuviosta lähtien toistetaan kertosäe.

III säkeistö ja kertosäe

Säkeistö

Kaikki tekevät oman parin kanssa vasemman armingin. Sitä seuraa oikea arming, jonka keskiparit tekevät vastinparin kanssa ja päätyparit oman parinsa kanssa.

Kertosäe

Päätyparit astuvat doublen eteenpäin kohti kuvion keskustaa samaan aikaan, kun keskiparit ottavat vastinparia kädestä ja astuvat tämän kanssa doublen ulospäin kuviosta kohti sivuseiniä ja kääntyvät takaisin kohti kuviota. Keskelle tulleet päätyparit muodostavat vastinpariensa kanssa portit ja astuvat doublen kohti sivuseiniä samaan aikaan, kun päätyparit astuvat porttien ali doublen takaisin kohti kuvion keskustaa. Muodostetaan kaksi, kuvion perusasetelmaan nähden vaakasuuntaista riviä, jonka jälkeen pyöritään vastassa olevan henkilön kanssa koko kierros kahdeksalla askelella molemmista käsistä kiinni pitäen. Toistetaan kertosäe tämänhetkisestä kuviomuodostelmasta lähtien.

Video

esitys YouTubessa
Tässä näkemys, joka muistuttaa aika lailla sekä tamperelaista että turkulaista versiota. Kolmannen säkeistön kertosäe eroaa hieman. Atro