Tanssileirit

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 6. maaliskuuta 2016 kello 23.50 – tehnyt 91.153.124.193 (keskustelu) (→‎Tanssileiri 2015 syksy (Otava))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tanssileiri on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma, jossa tanssijat kaikkialta maasta kokoontuvat yhteen nauttimaan toistensa seurasta, ja jakamaan uusia tansseja yhteiseksi iloksi. Alunperin vuotuisena tapahtumana alkanut leiri pyritään järjestämään nyttemmin kahdesti vuodessa.

Leirien järjestämisestä vastaamassa ei ole kiinteää organisaatiota, vaan käytännössä vastuu kiertää mielivaltaisesti tanssiryhmältä toiselle. Lämmin kiitos kaikille tähän asti mukana olleille.

Leirille osallistujille on erillinen tanssileirin muistilista.


Tanssileiri 2016 Kevät (Kuopio)

Kevään 2016 leiri järjestetään 13.-15.5.2016 Kuopion Siilinjärvellä Punttisilimässä. Lisätietoa leirin omalta sivulta.

Tanssileirit

Tanssileiri 2005 (Espoo)

Ensimmäinen tanssileiri järjestettiin Espoossa Luukin leirikeskuksessa Lieska ry:n ja Aamutähden yhteistyönä to-su 25.-28.8.2005. Leirille osallitui reilu 30 henkilöä; hieman enemmänkin halukkaita olisi ollut, mutta paikan tilat asettivat rajan vastaan. Leirin tarkempi ohjelma koottiin vasta paikan päällä, ja monet opettajat eri puolilta Suomea opettivat ECDitä, branleja, almaineja, bordonialaisia tansseja ym. Lauantai-iltana oli historiallishenkiset illalliset tanssimisen kera, ja innokkaimmat jatkoivat tanssimista aina pikkutunneille asti. Näiltä pikkutunneilta on jäänyt historiallisten tanssitapahtumien perinteeseen mm. Susitanssin tanssiminen hämärässä huoneessa kynttilän ympärillä.

Leiri loi pohjan tuleville tanssileireille, josta se on aina vain kasvanut suurempiin mittapuihin. Leirin pääjärjestäjinä olivat Jonna Kumpulainen, Sampo Niskanen ja Tomi Parkkonen.

Tanssileiri 2006 (Lahti)

Seuraavana vuonna Aamutähti järjesti tanssileirin Lahdessa Joutjärven nuorisotalolla 29.9.-1.10. Normaalien helppojen ja hauskojen tanssien lisäksi leirillä opeteltiin myös mm. kansantansseja ja Bouffonsia, sekä järjestettiin alkuperäislähteiden tulkintatyöpajoja. Leirin pääjärjestäjänä toimi Jenni Lares.

Tanssileiri 2007 (Tampere)

Vuoden 2007 tanssileirin järjesti Hämeen keskiaikaseura Tampereen lähellä sijaitsevassa Antaverkan leirikeskuksessa 7.-9.9.2007. Paikalle mahtui noin 50 tanssijaa, ja tämän tanssileirin myötä vakiintui tavaksi järjestää useampaa eri ohjelmaa yhtaikaa eritasoisille ja eri asioista kiinnostuneille tanssijoille. Leirin pääjärjestäjät olivat Päivi Itäpuro, Paavo Tawast ja Maria Rissanen.

Tanssileiri 2008 (Tampere)

Tanssileiri 2008

Tanssileiri 2009 kesä (Espoo)

Tanssileiri 2009 kesa

Tanssileiri 2009 syksy (Lieto)

Syksyn 2009 tanssileiri

Tanssileiri 2010 kevät (Jyväskylä)

Tanssileiri 2010 kevät

Tanssileiri 2010 syksy (Vihti)

Tanssileiri 2010 syksy

Tanssileiri 2011 kevät (Jyväskylä)

Tanssileiri 2011 kevät

Tanssileiri 2011 syksy (Lieto)

Syksyn 2011 tanssileirin järjesti Turun Keskiaikaiseura Unikankare.

Tanssileiri 2011 syksy

Tanssileiri 2012 kevät (Jyväskylä)

Tanssileiri 2012 kevät

Tanssileiri 2012 Syksy(Vihti)

Tanssileiri syksy 2012

Tanssileiri 2013 kevät (Jyväskylä)

Tanssileiri 2013 kevät

Tanssileiri 2013 syksy (Turku)

Tanssileiri 2013 syksy

Tanssileiri 2014 kevät (Kangasala)

Tanssileiri 2014 kevät

Tanssileiri 2014 syksy (Jyväskylä)

Tanssileiri 2014 syksy

Tanssileiri 2015 kevät (Oulu)

Tanssileiri 2015 kevät

Konkaritanssileiri 2015 syksy (Otava)

Konkaritanssileiri 2015 syksy

Tanssileiri 2016 kevät (Kuopio)

Kuopioleiri 2016 kevät

Seuraava tanssileiri

Oletko sinä, tai ryhmäsin kiinnostunut järjestämään seuraavaan tanssileirin? Siinä tapauksessa kiirehdi luomaan tapahtumallesi uusi sivu wikiin, ensin ehtinyt voittaa! Muista vielä kohteliaasti infota muitakin Tanssijärjestäjien sähköpostilistalla!


Leiripaikkoja

Lisää tähän tuntemiasi paikkoja, joissa leirin voisi järjestää. Tiedot mieluummin hiukan suuremmalla tarkkuudella, kuin se hauska kartano siellä Turussa (nimi, omistaja, osoite, yhteystiedot, jne.).

Perinteisesti leiripaikka on sisältänyt ainakin:

  • kaksi salia, joissa voi järjestää tanssinopetusta ja työpajoja yhtä aikaa
  • talouskeittiö, jossa voi kokata leiriväelle
  • riittävät ruokailutilat ja astiastot
  • majoitustilaa, jossa leiriväki mahtuu yöpymään ja säilyttämään tavaroitaan
  • riittävän suuret vessa- ja suihkutilat, toivottavasti myös iso (sähkö)sauna


Ideoita tuleville leireille

Tähän osioon voi kirjata toiveita ja ideoita siitä mitä tulevilla tanssileireillä haluttaisiin opettaa / oppia tai mitä tehdä paremmin.

Ohjelmatoiveita

  • Johdatus italialaisiin askelikkoihin
  • Lindy Hop
  • Reilusti historiallisten tanssien opetusta, enemmän kuin yksittäinen ECD/italialais/barokkityöpaja. Kaikissa aiheissa riittää opetettavaa enemmänkin kuin yhdeksi kaksituntiseksi.
  • Tyylejä sekoittavia teemallisia työpajoja, esim. kuten ketjutanssit Otaniemen (kesä 2009) leirillä.
  • Aimable Vainqeur-työpaja (tai kaksi, koska tanssi on aika pitkä)
  • Jane Austenin ajan tansseja, siis ei niitä leffajuttuja vaan jotain mitä Jane olisi oikeasti voinut itse tanssia
  • 1800-luvun tansseja
  • Tesara-paja

Ohjelmaideoita

  • "Miten tanssia näyttävästi" - miten esim. Austen-elokuvissa tansseista saadaan näyttäviä (Sampo, Emmi, Melli, Maarit)
  • Gloria d'Amore - tanssi asenteella (Melli, Artur)
  • Tanssi-improvisaatio - Ryhti suoraksi, hallitse kehoasi, luo kontakti ja luota pariisi (Vivi)

Muita toiveita

  • Nimilaput rintaan, niin oppisi helpommin muistamaan uusien ja vanhojen tuttujen nimiä.


Toteutettuja ohjelmatoiveita/-ideoita (näitä saa toivoa myös uusintoina)

  • Musiikin muokkaustyöpaja. Miten kappaleita pidennetään/lyhennetään, nopeutetaan/hidastetaan, korjataan viallisia kohtia ym. Ohjelmana ilmainen Audacity. - Sampo N.
  • Modernit tanssit joita aina tanssintaan mutta harvemmin opetetaan: Susitanssi, Rot och Sten, Shindig, Ghost Train, Irish Gypsy ym. - Sampo N.
  • Ompelupaja (mahdollisesti Merli L.)
  • Gresleyn tansseja
  • uusia/uudehkoja bordonialaisia tansseja
  • lähteiden tulkintaa
  • Haluaisin pitää opetuskerran teemalla "Elokuvien tanssiversiot", keskittyen Jane Austenin kirjojen filmatisoinneissa näkyviin tansseihin. - Emmi K.
  • Ripaska-työpaja (Arttu)
  • Valssin opetusta, kun se olisi ihan perus juttu osata.