Ero sivun ”Walpurgisnacht” versioiden välillä

Historiallisten tanssien wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Hieman yksinkertaistetumpi ohje. Finesse-osuudet erikseen.)
(Lisätty tanssin videoesitys)

(22 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:

Tanssin on kehittänyt Lari Unkari vuonna 2018; tanssitaan Faunin saman nimiseen kappaleeseen.

Kuvioon tarvitaan mielellään 6 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat turhan pitkiksi.

Kuvioon tarvitaan mielellään 5 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat hieman pitkiksi, mutta tanssi on silti onnistunut jopa 3 parin piirillä.

==Koreografia==

==Koreografia==

Tanssissa käytetään termiä '''selkäpiiri''' kuvaamaan piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary.

Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla. Piiri kannattaa muodostaa naapureiden käsistä kiinni pitäen.

Rivi 11: Rivi 9:

===Alkusoitto (4 iskua)===

===Alkusoitto (4 iskua)===

Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Päästetään käsistä irti ja käännytään omaa paria kohti ja tervehditään vapaamuotoisesti.

Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Päästetään käsistä irti ja tervehditään omaa paria vapaamuotoisesti.

===Intro (1 tahti x 8 iskua)===

===Intro (1 tahti x 8 iskua)===

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys myötäpäivään niin että herra päätyy sisäpiiriin ja leidi ulkopiiriin. (Pyöritään 1¼ kierrosta)

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys vastapäivään, aloittaen oikealla jalalla, niin että herra päätyy ulkopiiriin ja leidi sisäpiiriin (pyöritään 1¼ kierrosta.)

Jäädään katsomaan omaa paria ja otetaan samaa sukupuolta oleville naapureille kädet, jolloin muodostuu kaksi piiriä.

'''''Finesse:''' Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.''

===Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)===

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Doubleissa pidetään kädet kiinni saman piirin naapureiden kanssa. Lopuksi muodostetaan selkäpiiri.

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Alussa herrat ulkopiirissä ja leidit sisäpiirissä. Lopuksi muodostetaan paripiiri improper, jossa katsotaan omaa paria. Lähtee oikealla jalalla.

====''A: sidingit ja salmiakit''====

====''A: Haetaan salmiakkia''====

'''''Finesse:''' Do-si-doissa suljetaan vain viimeinen askel, jolloin tanssin jalkaisuus pysyy loogisena.''

1. Käännös parista oikeaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin

2. Ajaton käännös kohti paria, vasen do-si-do (salmiakki) omalle

3. Käännös parista vasempaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin

4. Ajaton käännös kohti paria, oikea do-si-do (salmiakki) omalle

1. Vasen ja oikea double piireinä

'''''Finesse:''' Edellisen kohdan liikesuunta jatkuu. Askeleet suljetaan vain kehällä doublessa kääntyessä, jolloin tanssin jalkaisuus pysyy loogisena. Kohdassa 2 käännytään vasemman kautta, kohdassa 4 oikean kautta''
2. Vasen do-si-do omalle

3. Oikea ja vasen double piireinä

4. Oikea do-si-do omalle

====''B: tervehditään naapureita''====

====''B: tervehditään naapureita''====

'''''Finesse:''' Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis koskaan palata piiri(e)n kehälle.''

5. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.

6. Vasen käsi omalle, pyöritään vastapäivään vaihtaen paikkaa, (pyöritään 1½ kierrosta). Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.

7. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

5. Oikean käden arming oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että palataan paripiiriksi improper, jossa katsotaan omaa paria. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)
6. Vastapäiväinen mustalaispyörähdys, vaihdetaan paikkaa oman parin kanssa, (pyöritään 1½ kierrosta). Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.

7. Oikean käden arming oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmista käsistä kiinni, ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu selkäpiiri, jossa herrat ovat kasvot vastapäivään ja leidit myötäpäivään. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

'''''Finesse:''' Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle muulloin kuin osan lopussa. Ensimmäinen arming oikean contraryn kanssa kannattaa siis ajatella jo lähtiessä diagonaalisena asetelmana. Lisäksi armingin jälkeen ei palata aivan omalle alkuperäiselle paikalle asti.''

===Kertosäe A “taputtelut” (8 tahtia x 4 iskua)===

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten [[Shindig | Shindigissä]]). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Lopuksi palataan takaisin samaan asetelmaan eli selkäpiiriin.

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten [[Shindig | Shindigissä]]). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Alkuasetelmana on paripiiri improper, eli herrat liikkuvat aluksi myötäpäivään ja leidit vastapäivään.

Askeleet ovat tavallisia doubleja, 4. iskulla pysähdytään olkapäät vastakkain vastaantulijan kanssa, mutta rintamasuunta ei muutu ellei toisin sanota. 3. ja 4. iskun välissä sekä 4. iskulla taputetaan omat kädet yhteen lyömällä musiikin mukaisesti.

Rivi 56: Rivi 54:

5. Toisen contraryn oikealle puolelle

5. Toisen contraryn oikealle puolelle

6. Saman contraryn kanssa paikanvaihto puoliympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu

7. Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään 4 iskulla niin että päädytään takaisin paripiiriin improper katsomaan omaa paria. (Pyöritään noin ½ kierrosta)

8. Pysähdytään viimeisen neljän iskun ajaksi, tervehditään paria, ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä ottamalla swingausote

Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään hieman reilu kierros 6 iskulla niin että päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan selkäpiiriksi, herroilla kasvot vastapäivään ja leideillä myötäpäivään.

===Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)===

Pysähdytään viimeisen kahden iskun ajaksi ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä.

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Alkuasetelma on paripiiri improper, jossa katsotaan omaa paria, ja johon myös päädytään takaisin.

===Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)===

Swingataan samalla otteella on sama kuin [[Choreographer's Fancy | Choreographer's Fancyn]] ensimmäinen ote; vasemmat kädet alla ja oikeat kädet päällä.

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Swingataan samalla otteella on sama kuin [[Choreographer's Fancy | Choreographer's Fancyn]] neljäs ote; oikeat kädet kiinni parin olkapäästä, vasemmat kädet yhteen.

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla vasempaan. Paikat eivät vaihdu

2. Känkkäkäännös eli vaihdetaan parin kanssa paikkoja ja kulkusuuntaa contraryiden avulla 6 iskulla

: A (1-2) Pidetään oikean käden ote swingauksesta, irroitetaan vasemmat kädet, ja ohitetaan oma pari vasemmalta

: B (3-5) Vastaantulevalle vasen käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Kulkusuunta kehällä vaihtuu

: C (6) Vastaan tulee taas oma pari, jonka kanssa otetaan sama swingausote

3. Sama kuin 1, mutta kulkusuunta kehällä on vaihtunut

4. Sama kuin 2, mutta eri contraryn kanssa

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla myötäpäivään. Paikat eivät vaihdu

Viimeisellä iskulla kaikki tarjoavat omalle parille oikean käden arming-otteeseen. Tähän ei ole erikseen aikaa. Muodostuu taas paripiiri improper.
2. Vaihdetaan parin kanssa paikkoja contraryiden avulla 6 iskulla

: A (1-2) Pidetään vasemman käden ote ja ohitetaan oma pari oikealta

: B (3-5) Vastaantulevalle oikea käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Rintamasuunta kehällä vaihtuu

: C (6) Vastaan tulee taas oma pari, jonka kanssa otetaan sama swingausote

3. Sama kuin 1, mutta rintamasuunta kehällä on vaihtunut

4. Sama kuin 2, mutta eri contraryn kanssa. Viimeisen iskun ohjeet alempana

Viimeisellä iskulla astutaan etuviistoon oikealle niin että muodostuu kaksi piiriä, herrat ulkopiirissä kasvot vastapäivään leidit sisäpiirissä kasvot myötäpäivään. Samalla tarjotaan vasen käsi omalle parille arming-otetta varten.

'''''Finesse:''' Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.''

===Säkeistö 2 “piirit kiihtyvät” (8 tahtia x 8 iskua)===

===Säkeistö 2 “hääräillään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)===

Monimutkaisempi kuin ensimmäinen säkeistö, mutta muodostelma on sama. Säkeistön lopussa muodostetaan käänteinen selkäpiiri.

Lisää vauhtia ja pyörimistä. Alussa ollaan paripiirissä improper ja lopuksi palataan samaan asetelmaan.

====''A: omat ensin''====

====''A: omat ensin''====

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Liike jatkuu edellisestä.

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Kaikki askelet doubleja paitsi seteissä simplet.

1. Arming oikeaan oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria

1. Arming oikeilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria

2. Simplet vasen ja oikea, parin kanssa kasvotusten paikanvaihto myötäpäivään

2. Set vasen-oikea, vaihdetaan paikkaa oikeat kädet yhdessä, leidi käden alta

3. Arming vasempaan oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, käännytään kohti paria

3. Arming vasemmilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria

4. Simplet oikea ja vasen, parin kanssa kasvotusten paikanvaihto vastapäivään

4. Simplet oikea-vasen, vaihdetaan paikkaa vasemmat kädet yhdessä, herra käsien alta

====''B: kierrellään naapurustossa''====

Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle. Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa.

Selvästi vauhdikkampi muunnos ensimmäisen säkeistön B-osasta. Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa.

1. Paria vasemmasta kädestä kiinni, hieman yli puoli kierrosta vastapäivään

1. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään

2. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

3. Paria vasemmasta kädestä kiinni, puoli kierrosta vastapäivään

3. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään

4. Oikean contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

5. Paria vasemmasta kädestä kiinni, puoli kierrosta vastapäivään

5. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään

6. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu käänteinen selkäpiiri, jossa herrat ovat kasvot myötäpäivään ja leidit vastapäivään. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu paripiiri improper, jossa katsotaan omaa paria. (Pyöritään ½ kierrosta)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.
Rivi 105: Rivi 105:

===Kertosäe A “taputtelut uudestaan” (8 tahtia x 4 iskua)===

Sama kuin aiemmin, mutta kuljetaan piirissä vastakkaiseen suuntaan eli herrat aluksi myötäpäivään ja leidit vastapäivään. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Sama kuin aiemmin. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli käänteiseen selkäpiiriin, herroilla kasvot myötäpäivään ja leideillä vastapäivään.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli paripiiriin improper, katsoen omaa paria.

===Kertosäe B “swingailut uudestaan” (4 tahtia x 6 iskua)===

Rivi 113: Rivi 113:

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin aiemmin, mutta vastakkaiseen suuntaan kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli käänteiseen selkäpiiriin, herroilla kasvot myötäpäivään ja leideillä vastapäivään. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri, jossa herrat ovat oikealla.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan paripiiriin improper. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri improper, eli herrat ovat oikealla ja leidit vasemmalla.

Musiikki pysähtyy hetkeksi, joten niin tekee tanssikin.

Rivi 123: Rivi 123:

Ensin omalle, sitten naapurille, omalle uudestaan, ja lopuksi piirin keskustaan päin.

====''B: 4 settiä 6+6+9 iskun tahteja.''====

====''B: Tepastellaan pimeässä eli 4 settiä 6+6+9 iskun tahteja.''====

Kävellessä piirinä askeleiden ponnahtelu kasvaa musiikin mukana. Rintamasuunta taipuu aina hieman kulkusuuntaa kohti vaikka ollaankin piirissä. Kättelyheinässä käsi on aina vastakkainen aloittavaan jalkaan nähden, herrojen on aina vaihdettava oma vastaava kätensä menosuunnan naapurin käteen.

Kävellessä piirinä askeleiden ponnahtelu kasvaa musiikin mukana. Rintamasuunta taipuu aina hieman kulkusuuntaa kohti vaikka ollaankin piirissä. Kättelyheinässä käsi on aina vastakkainen aloittavaan jalkaan nähden, herrojen on aina vaihdettava oma vastaava kätensä menosuunnan naapurin käteen ja leidit kääntyvät viimeisellä ohituksella takaisin piiriin.

; Toistuvat osat

; Toistuvat osat
Rivi 138: Rivi 138:

# Sama kuin 2. '''''Finesse:''' piirinä kävelyt ponnahtelevin askelin, ja sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla''

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu selkäpiiri, jossa herroilla on nyt kasvot vastapäivään ja leideillä myötäpäivään.

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu paripiiri, mutta nyt se onkin proper eli leidi oikealla.

Viimeisellä iskulla ei päästetä otetta irti vaan asetutaan swingausotteeseen.

Rivi 144: Rivi 144:

===Kertosäe B “swingailut vielä kerran” (4 tahtia x 6 iskua)===

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin ensimmäisellä kerralla eli alkuperäiseen suuntaan kehällä.

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin ensimmäisellä kerralla eli alkuperäiseen suuntaan kehällä. Kun toisen swingauksen ja käsikynkän jälkeen oma pari tulee vastaan ei otetakaan tanssiotetta vaan tervehditään häntä lyhyesti piirin kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli selkäpiiriin, herroilla kasvot vastapäivään ja leideillä myötäpäivään. Viimeisellä iskulla oma pari tulee vastaan, mutta ei oteta otetta vaan tervehditään häntä lyhyesti.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli paripiiriin proper.

===Kertosäe A “kohta tämäkin on taputeltu” (8 tahtia x 4 iskua)===

Rivi 152: Rivi 152:

Ohitukset taputteluilla kuten ensimmäisellä kerralla. Lopussa on pieni ero aiempaan koska musiikki päättyy.

Kun osan lopussa pyöritään kierros parin kanssa, se tehdäänkin nopeammin neljällä iskulla, ja viidennellä otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

Kun säkeen lopussa pyöritään kierros parin kanssa, viidennellä iskulla otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

==Linkkejä==

==Linkkejä==

Larin tarkempi dokumentaatio, vapaasti kommentoitava [https://docs.google.com/document/d/1aSi_dAi7EHfsWM5kE0lnXUWvt79bXHYTBm_S9zhlIRE/edit?usp=sharing ''Google Document'']

Tanssiryhmä Linnean esitys videolla: [https://www.youtube.com/watch?v=CI8vdlBSBoA ''Youtube'']

Larin tarkempi, vapaasti kommentoitava dokumentaatio, joka sisältää myös lyhyemmän lunttilistan [https://docs.google.com/document/d/1aSi_dAi7EHfsWM5kE0lnXUWvt79bXHYTBm_S9zhlIRE/edit?usp=sharing ''Google Document'']

Tanssi on nimetty huhtikuun ja toukokuun vaihteeseen sijoittuvan yöllinen juhlan mukaan. Suomessa tanssin ns. oikea ajankohta olisi siis Vappuaaton ja Vapun välisenä yönä, ja ensimmäisen version ensimmäinen opetus tapahtuikin vappuaaton iltapäivänä Linnean tanssiharjoituksissa. [https://en.wikipedia.org/wiki/Walpurgis_Night ''Walpurgis Night'']

[[Luokka:Modernit tanssit | Walpurgisnacht]]

Nykyinen versio 12. toukokuuta 2023 kello 21.43

Tanssin on kehittänyt Lari Unkari vuonna 2018; tanssitaan Faunin saman nimiseen kappaleeseen.

Kuvioon tarvitaan mielellään 5 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat hieman pitkiksi, mutta tanssi on silti onnistunut jopa 3 parin piirillä.

Koreografia[muokkaa]

Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla. Piiri kannattaa muodostaa naapureiden käsistä kiinni pitäen.

Alkusoitto (4 iskua)[muokkaa]

Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Päästetään käsistä irti ja tervehditään omaa paria vapaamuotoisesti.

Intro (1 tahti x 8 iskua)[muokkaa]

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys vastapäivään, aloittaen oikealla jalalla, niin että herra päätyy ulkopiiriin ja leidi sisäpiiriin (pyöritään 1¼ kierrosta.)

Finesse: Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.

Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)[muokkaa]

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Alussa herrat ulkopiirissä ja leidit sisäpiirissä. Lopuksi muodostetaan paripiiri improper, jossa katsotaan omaa paria. Lähtee oikealla jalalla.

A: Haetaan salmiakkia[muokkaa]

1. Käännös parista oikeaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin
2. Ajaton käännös kohti paria, vasen do-si-do (salmiakki) omalle
3. Käännös parista vasempaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin
4. Ajaton käännös kohti paria, oikea do-si-do (salmiakki) omalle

Finesse: Edellisen kohdan liikesuunta jatkuu. Askeleet suljetaan vain kehällä doublessa kääntyessä, jolloin tanssin jalkaisuus pysyy loogisena. Kohdassa 2 käännytään vasemman kautta, kohdassa 4 oikean kautta

B: tervehditään naapureita[muokkaa]

5. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.
6. Vasen käsi omalle, pyöritään vastapäivään vaihtaen paikkaa, (pyöritään 1½ kierrosta). Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.
7. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että palataan paripiiriksi improper, jossa katsotaan omaa paria. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Finesse: Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle muulloin kuin osan lopussa. Ensimmäinen arming oikean contraryn kanssa kannattaa siis ajatella jo lähtiessä diagonaalisena asetelmana. Lisäksi armingin jälkeen ei palata aivan omalle alkuperäiselle paikalle asti.

Kertosäe A “taputtelut” (8 tahtia x 4 iskua)[muokkaa]

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten Shindigissä). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Alkuasetelmana on paripiiri improper, eli herrat liikkuvat aluksi myötäpäivään ja leidit vastapäivään.

Askeleet ovat tavallisia doubleja, 4. iskulla pysähdytään olkapäät vastakkain vastaantulijan kanssa, mutta rintamasuunta ei muutu ellei toisin sanota. 3. ja 4. iskun välissä sekä 4. iskulla taputetaan omat kädet yhteen lyömällä musiikin mukaisesti.

1. Oman parin vasemmalle puolelle
2. Toistetaan vastaantulevalle contrarylle, mutta oikealle puolelle
3. Vieressä vasemmalla seisovan contraryn kanssa tehdään paikanvaihto puolikkaalla ympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu
4. Oman parin vasemmalle puolelle
5. Toisen contraryn oikealle puolelle
6. Saman contraryn kanssa paikanvaihto puoliympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu
7. Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään 4 iskulla niin että päädytään takaisin paripiiriin improper katsomaan omaa paria. (Pyöritään noin ½ kierrosta)
8. Pysähdytään viimeisen neljän iskun ajaksi, tervehditään paria, ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä ottamalla swingausote

Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)[muokkaa]

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Alkuasetelma on paripiiri improper, jossa katsotaan omaa paria, ja johon myös päädytään takaisin.

Swingataan samalla otteella on sama kuin Choreographer's Fancyn ensimmäinen ote; vasemmat kädet alla ja oikeat kädet päällä.

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla vasempaan. Paikat eivät vaihdu
2. Känkkäkäännös eli vaihdetaan parin kanssa paikkoja ja kulkusuuntaa contraryiden avulla 6 iskulla

A (1-2) Pidetään oikean käden ote swingauksesta, irroitetaan vasemmat kädet, ja ohitetaan oma pari vasemmalta
B (3-5) Vastaantulevalle vasen käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Kulkusuunta kehällä vaihtuu
C (6) Vastaan tulee taas oma pari, jonka kanssa otetaan sama swingausote

3. Sama kuin 1, mutta kulkusuunta kehällä on vaihtunut
4. Sama kuin 2, mutta eri contraryn kanssa

Viimeisellä iskulla kaikki tarjoavat omalle parille oikean käden arming-otteeseen. Tähän ei ole erikseen aikaa. Muodostuu taas paripiiri improper.

Finesse: Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.

Säkeistö 2 “hääräillään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)[muokkaa]

Lisää vauhtia ja pyörimistä. Alussa ollaan paripiirissä improper ja lopuksi palataan samaan asetelmaan.

A: omat ensin[muokkaa]

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Kaikki askelet doubleja paitsi seteissä simplet.

1. Arming oikeilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria
2. Set vasen-oikea, vaihdetaan paikkaa oikeat kädet yhdessä, leidi käden alta
3. Arming vasemmilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria
4. Simplet oikea-vasen, vaihdetaan paikkaa vasemmat kädet yhdessä, herra käsien alta

B: kierrellään naapurustossa[muokkaa]

Selvästi vauhdikkampi muunnos ensimmäisen säkeistön B-osasta. Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa.

1. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään
2. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään
3. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään
4. Oikean contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään
5. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään
6. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu paripiiri improper, jossa katsotaan omaa paria. (Pyöritään ½ kierrosta)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Kertosäe A “taputtelut uudestaan” (8 tahtia x 4 iskua)[muokkaa]

Sama kuin aiemmin. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli paripiiriin improper, katsoen omaa paria.

Kertosäe B “swingailut uudestaan” (4 tahtia x 6 iskua)[muokkaa]

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin aiemmin, mutta vastakkaiseen suuntaan kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan paripiiriin improper. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri improper, eli herrat ovat oikealla ja leidit vasemmalla.

Musiikki pysähtyy hetkeksi, joten niin tekee tanssikin.

Säkeistö 3 “hämärähommia” (4 tahtia x 3 iskua + 4 settiä joissa 6+6+9 iskua)[muokkaa]

A: Hyssytellään, 3 iskua per hyssyttely[muokkaa]

Ensin omalle, sitten naapurille, omalle uudestaan, ja lopuksi piirin keskustaan päin.

B: Tepastellaan pimeässä eli 4 settiä 6+6+9 iskun tahteja.[muokkaa]

Kävellessä piirinä askeleiden ponnahtelu kasvaa musiikin mukana. Rintamasuunta taipuu aina hieman kulkusuuntaa kohti vaikka ollaankin piirissä. Kättelyheinässä käsi on aina vastakkainen aloittavaan jalkaan nähden, herrojen on aina vaihdettava oma vastaava kätensä menosuunnan naapurin käteen ja leidit kääntyvät viimeisellä ohituksella takaisin piiriin.

Toistuvat osat
- Kävellään piirissä 6 iskua, aloitetaan sillä jalalla mihin suuntaan ollaan menossa, suljetaan viimeisellä askeleella
- Kävellään takaisin 6 iskua, aloitetaan sillä jalalla mihin suuntaan ollaan menossa, suljetaan viimeisellä askeleella
- Kättelyheinää oman parin suuntaan, 3 iskua per ohitus, 3 ohitusta, ja sitten takaisin piiriksi
Vaiheet
1. Vasemmalle, oikealle, kättelyheinä parin suuntaan oikealla kädellä. Finesse: piirinä kävelyt hiipivin askelin
2. Oikealle, vasemmalle, kättelyheinä parin suuntaan vasemmalla kädellä
3. Sama kuin 1. Finesse: piirinä kävelyt tavallisin askelin, mutta sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla
4. Sama kuin 2. Finesse: piirinä kävelyt ponnahtelevin askelin, ja sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu paripiiri, mutta nyt se onkin proper eli leidi oikealla.

Viimeisellä iskulla ei päästetä otetta irti vaan asetutaan swingausotteeseen.

Kertosäe B “swingailut vielä kerran” (4 tahtia x 6 iskua)[muokkaa]

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin ensimmäisellä kerralla eli alkuperäiseen suuntaan kehällä. Kun toisen swingauksen ja käsikynkän jälkeen oma pari tulee vastaan ei otetakaan tanssiotetta vaan tervehditään häntä lyhyesti piirin kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli paripiiriin proper.

Kertosäe A “kohta tämäkin on taputeltu” (8 tahtia x 4 iskua)[muokkaa]

Ohitukset taputteluilla kuten ensimmäisellä kerralla. Lopussa on pieni ero aiempaan koska musiikki päättyy.

Kun säkeen lopussa pyöritään kierros parin kanssa, viidennellä iskulla otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

Linkkejä[muokkaa]

Tanssiryhmä Linnean esitys videolla: Youtube

Larin tarkempi, vapaasti kommentoitava dokumentaatio, joka sisältää myös lyhyemmän lunttilistan Google Document

Tanssi on nimetty huhtikuun ja toukokuun vaihteeseen sijoittuvan yöllinen juhlan mukaan. Suomessa tanssin ns. oikea ajankohta olisi siis Vappuaaton ja Vapun välisenä yönä, ja ensimmäisen version ensimmäinen opetus tapahtuikin vappuaaton iltapäivänä Linnean tanssiharjoituksissa. Walpurgis Night