Ero sivun ”Walpurgisnacht” versioiden välillä

Historiallisten tanssien wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p
Rivi 1: Rivi 1:
 
Tanssin on kehittänyt Lari Unkari vuonna 2018; tanssitaan Faunin saman nimiseen kappaleeseen.
 
Tanssin on kehittänyt Lari Unkari vuonna 2018; tanssitaan Faunin saman nimiseen kappaleeseen.
  
Tähän tanssiin tarvitaan noin 6 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla, ja käsistä ei alussa pidetä kiinni.
+
Kuvioon tarvitaan mielellään 6 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat turhan pitkiksi.
  
 
==Koreografia==
 
==Koreografia==
  
 
Tanssissa käytetään termiä '''selkäpiiri''' kuvaamaan piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary.
 
Tanssissa käytetään termiä '''selkäpiiri''' kuvaamaan piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary.
 +
 +
Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla. Piiri kannattaa muodostaa naapureiden käsistä kiinni pitäen.
  
 
===Alkusoitto (4 iskua)===
 
===Alkusoitto (4 iskua)===
  
Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Käännytään omaa paria kohti ja tervehditään vapaamuotoisesti.
+
Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Päästetään käsistä irti ja käännytään omaa paria kohti ja tervehditään vapaamuotoisesti.
  
 
===Intro (1 tahti x 8 iskua)===
 
===Intro (1 tahti x 8 iskua)===
  
Oman parin kanssa mustalaispyörähdys myötäpäivään 1¼ kierroksen verran niin että herra päätyy sisäpiiriin ja leidi ulkopiiriin.
+
Oman parin kanssa mustalaispyörähdys myötäpäivään niin että herra päätyy sisäpiiriin ja leidi ulkopiiriin.
 +
 
 +
Jäädään katsomaan omaa paria ja otetaan samaa sukupuolta oleville naapureille kädet, jolloin muodostuu kaksi piiriä.
  
 
===Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)===
 
===Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)===
Rivi 148: Rivi 152:
 
Larin tarkempi dokumentaatio, vapaasti kommentoitava [https://docs.google.com/document/d/1aSi_dAi7EHfsWM5kE0lnXUWvt79bXHYTBm_S9zhlIRE/edit?usp=sharing ''Google Document'']
 
Larin tarkempi dokumentaatio, vapaasti kommentoitava [https://docs.google.com/document/d/1aSi_dAi7EHfsWM5kE0lnXUWvt79bXHYTBm_S9zhlIRE/edit?usp=sharing ''Google Document'']
  
Tanssi on nimetty huhtikuun ja toukokuun vaihteeseen sijoittuvan yöllinen juhlan mukaan. Suomessa tanssin ns. oikea ajankohta olisi siis Vappuaaton ja Vapun välisenä yönä. [https://en.wikipedia.org/wiki/Walpurgis_Night ''Walpurgis Night'']
+
Tanssi on nimetty huhtikuun ja toukokuun vaihteeseen sijoittuvan yöllinen juhlan mukaan. Suomessa tanssin ns. oikea ajankohta olisi siis Vappuaaton ja Vapun välisenä yönä, ja ensimmäisen version ensimmäinen opetus tapahtuikin vappuaaton iltapäivänä Linnean tanssiharjoituksissa. [https://en.wikipedia.org/wiki/Walpurgis_Night ''Walpurgis Night'']
  
 
[[Luokka:Modernit tanssit | Walpurgisnacht]]
 
[[Luokka:Modernit tanssit | Walpurgisnacht]]

Versio 21. heinäkuuta 2018 kello 19.21

Tanssin on kehittänyt Lari Unkari vuonna 2018; tanssitaan Faunin saman nimiseen kappaleeseen.

Kuvioon tarvitaan mielellään 6 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat turhan pitkiksi.

Koreografia

Tanssissa käytetään termiä selkäpiiri kuvaamaan piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary.

Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla. Piiri kannattaa muodostaa naapureiden käsistä kiinni pitäen.

Alkusoitto (4 iskua)

Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Päästetään käsistä irti ja käännytään omaa paria kohti ja tervehditään vapaamuotoisesti.

Intro (1 tahti x 8 iskua)

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys myötäpäivään niin että herra päätyy sisäpiiriin ja leidi ulkopiiriin.

Jäädään katsomaan omaa paria ja otetaan samaa sukupuolta oleville naapureille kädet, jolloin muodostuu kaksi piiriä.

Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa.

A: sidingit ja salmiakit

1. Vasen ja oikea double piireinä, kädet naapureiden kanssa yhdessä, lopuksi irti
2. Vasen do-si-do omalle, suljetaan vain viimeinen askel
3. Oikea ja vasen double piireinä, taas kädet naapureiden kanssa yhdessä, lopuksi irti
4. Oikea do-si-do omalle, suljetaan vain viimeinen askel

B: tervehditään naapureita

Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle.

5. Oikean käden arming oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.
6. Vastapäiväinen 1½ kierroksen mustalaispyörähdys oman parin kanssa. Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.
7. Oikean käden arming oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmista käsistä kiinni, ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään hieman reilu ½ kierrosta niin että muodostuu selkäpiiri, jossa herrat ovat kasvot vastapäivään ja leidit myötäpäivään.

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Kertosäe A “taputtelut” (8 tahtia x 4 iskua)

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten Shindigissä). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Lopuksi palataan takaisin samaan asetelmaan eli selkäpiiriin.

Askeleet ovat tavallisia doubleja, 4. iskulla pysähdytään kyljet vastakkain vastaantulijan kanssa, mutta rintamasuunta ei muutu ellei toisin sanota. 3. ja 4. iskun välissä sekä 4. iskulla taputetaan omat kädet yhteen lyömällä musiikin mukaisesti.

1. Oman parin vasemmalle puolelle
2. Toistetaan vastaantulevalle contrarylle, mutta oikealle puolelle
3. Vieressä vasemmalla seisovan contraryn kanssa tehdään paikanvaihto puolikkaalla ympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu
4. Oman parin vasemmalle puolelle
5. Toisen contraryn oikealle puolelle
6. Saman contraryn kanssa paikanvaihto puoliympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu

Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään hieman reilu kierros 6 iskulla niin että päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan selkäpiiriksi, herroilla kasvot vastapäivään ja leideillä myötäpäivään. Pysähdytään viimeisen kahden iskun ajaksi ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä.

Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Swingataan samalla otteella on sama kuin Choreographer's Fancyn neljäs ote; oikeat kädet kiinni parin olkapäästä, vasemmat kädet yhteen.

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla myötäpäivään. Paikat eivät vaihdu
2. Vaihdetaan parin kanssa paikkoja contraryiden avulla 6 iskulla

A (1-2) Pidetään vasemman käden ote ja ohitetaan oma pari oikealta
B (3-5) Vastaantulevalle oikea käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Rintamasuunta kehällä vaihtuu
C (6) Vastaan tulee taas oma pari, jonka kanssa otetaan sama swingausote

3. Sama kuin 1, mutta rintamasuunta kehällä on vaihtunut
4. Sama kuin 2, mutta eri contraryn kanssa. Viimeisen iskun ohjeet alempana

Viimeisellä iskulla astutaan etuviistoon oikealle niin että muodostuu kaksi piiriä, herrat ulkopiirissä kasvot vastapäivään leidit sisäpiirissä kasvot myötäpäivään. Samalla tarjotaan vasen käsi omalle parille arming-otetta varten.

Säkeistö 2 “piirit kiihtyvät” (8 tahtia x 8 iskua)

A: omat ensin

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Liike jatkuu edellisestä.

1. Arming oikeaan oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria
2. Simplet vasen ja oikea, parin kanssa kasvotusten paikanvaihto myötäpäivään
3. Arming vasempaan oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, käännytään kohti paria
4. Simplet oikea ja vasen, parin kanssa kasvotusten paikanvaihto vastapäivään

B: kierrellään naapurustossa

Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle. Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa.

1. Paria vasemmasta kädestä kiinni, hieman yli puoli kierrosta vastapäivään
2. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään
3. Paria vasemmasta kädestä kiinni, puoli kierrosta vastapäivään
4. Oikean contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään
5. Paria vasemmasta kädestä kiinni, puoli kierrosta vastapäivään
6. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään hieman reilu ½ kierrosta niin että muodostuu selkäpiiri, jossa herrat ovat kasvot myötäpäivään ja leidit vastapäivään.

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Kertosäe A “taputtelut uudestaan” (8 tahtia x 4 iskua)

Sama kuin aiemmin, mutta kuljetaan piirissä vastakkaiseen suuntaan eli herrat aluksi myötäpäivään ja leidit vastapäivään. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli selkäpiiriin, herroilla kasvot myötäpäivään ja leideillä vastapäivään.

Kertosäe B “swingailut uudestaan” (4 tahtia x 6 iskua)

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin aiemmin, mutta vastakkaiseen suuntaan kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli selkäpiiriin, herroilla kasvot myötäpäivään ja leideillä vastapäivään. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri, jossa herrat ovat oikealla.

Musiikki pysähtyy hetkeksi, joten niin tekee tanssikin.

Säkeistö 3 “hämärähommia” (4 tahtia x 3 iskua + 4 settiä joissa 6+6+9 iskua)

A: Hyssytellään, 3 iskua per hyssyttely

Ensin omalle, sitten naapurille, omalle uudestaan, ja lopuksi piirin keskustaan päin.

B: 4 settiä 6+6+9 iskun tahteja.

Kävellessä piirinä askeleiden ponnahtelu kasvaa musiikin mukana. Rintamasuunta taipuu aina hieman kulkusuuntaa kohti vaikka ollaankin piirissä. Kättelyheinässä käsi on aina vastakkainen aloittavaan jalkaan nähden, herrojen on aina vaihdettava oma vastaava kätensä menosuunnan naapurin käteen.

Toistuvat osat
Kävellään piirissä 6 iskua, aloitetaan sillä jalalla mihin suuntaan ollaan menossa, suljetaan viimeisellä askeleella
Kävellään takaisin 6 iskua, aloitetaan sillä jalalla mihin suuntaan ollaan menossa, suljetaan viimeisellä askeleella
Kättelyheinää oman parin suuntaan, 3 iskua per ohitus, 3 ohitusta, ja sitten takaisin piiriksi
Vaiheet
Hiljaisin askelin vasemmalle, oikealle, kättelyheinä parin suuntaan oikealla kädellä
Tavallisin askelin oikealle, vasemmalle, kättelyheinä parin suuntaan vasemmalla kädellä
Tavallisin askelin sama kuin 1, mutta sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla
Ponnahtelevin askelein sama kuin 2, ja sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu selkäpiiri, jossa herroilla on nyt kasvot vastapäivään ja leideillä myötäpäivään.

Viimeisellä iskulla ei päästetä otetta irti vaan asetutaan swingausotteeseen.

Kertosäe B “swingailut vielä kerran” (4 tahtia x 6 iskua)

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin ensimmäisellä kerralla eli alkuperäiseen suuntaan kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli selkäpiiriin, herroilla kasvot vastapäivään ja leideillä myötäpäivään. Viimeisellä iskulla oma pari tulee vastaan, mutta ei oteta otetta vaan tervehditään häntä lyhyesti.

Kertosäe A “kohta tämäkin on taputeltu” (8 tahtia x 4 iskua)

Ohitukset taputteluilla kuten ensimmäisellä kerralla. Lopussa on pieni ero aiempaan koska musiikki päättyy.

Kun osan lopussa pyöritään kierros parin kanssa, se tehdäänkin nopeammin neljällä iskulla, ja viidennellä otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

Linkkejä

Larin tarkempi dokumentaatio, vapaasti kommentoitava Google Document

Tanssi on nimetty huhtikuun ja toukokuun vaihteeseen sijoittuvan yöllinen juhlan mukaan. Suomessa tanssin ns. oikea ajankohta olisi siis Vappuaaton ja Vapun välisenä yönä, ja ensimmäisen version ensimmäinen opetus tapahtuikin vappuaaton iltapäivänä Linnean tanssiharjoituksissa. Walpurgis Night