Muokataan sivua Branle Officiale

Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Varoitus: Et ole kirjautunut sisään. IP-osoitteesi näkyy julkisesti kaikille, jos muokkaat. Jos kirjaudut sisään tai luot tunnuksen, muokkauksesi kirjataan käyttäjätunnuksesi tekemiksi ja samalla saat käyttöösi hyödyllisiä välineitä.

Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen tallenna alla näkyvät muutokset.

Nykyinen versio Oma tekstisi
Rivi 26: Rivi 26:
  
 
Otetaan käsistä kiinni ja toistetaan kakkososio, tällä kertaa uuden ladyn kanssa.
 
Otetaan käsistä kiinni ja toistetaan kakkososio, tällä kertaa uuden ladyn kanssa.
 
===La Isla Bonita -variantti===
 
 
Branle Officialea voi tahtia myös Madonnan La Isla Bonita -kappaleen tahtiin. Sen sovittaminen tuohon musiikkiin vaatii kuitenkin joitakin muutoksia askeliin.
 
 
* Askelia otetaan vain silloin, kun kappaleessa lauletaan. Intron, outron ja muiden instrumentaaliosien aikana voi jammailla itsekseen tai flirttailla vierustoverin kanssa.
 
* Kappaleen säkeistöosissa tanssitaan A-osan askelilla, mutta sillä poikkeuksella, että yhden doublen sijaan kuhunkin suuntaan tehdään kaksi doublea.
 
* Kappaleen kertosäe (alkaa "Tropical the island breeze") tanssitaan normaalisti B-osan askelilla, heitot osuvat kohtiin "La isla bonita" ja "Your Spanish lullaby"
 
* Toisen kertosäkeen/B-osan jälkeen tulee väliosa (alkaa "I want to be..."), johon tanssin perusaskeleet eivät sovi, niinpä tähän kohtaan tulee seuraavanlainen kuvio: ensin double eteenpäin piirin keskustaan, double taaksepäin ja set and turn single vasen; sitten sama uudestaan, mutta set and turn single tehdään nyt oikealle.
 
* Kappaleen viimeinen säkeistö on pituudeltaan vain puolet aiemmista, joten A-osa on siinä pelkät kaksi doublea vasemmalle ja kaksi oikealle; kertosäe puolestaan tulee kappaleen lopussa kaksi kertaa eli tervehdykset-heitto-kuvio tehdään lopussa kaikkiaan neljästi.
 
  
 
==Musiikki==
 
==Musiikki==

Huomaa, että kuka tahansa voi muokata, muuttaa ja poistaa kaikkia sivustolle tekemiäsi lisäyksiä ja muutoksia. Muokkaamalla sivustoa luovutat sivuston käyttäjille tämän oikeuden ja takaat, että lisäämäsi aineisto on joko itse kirjoittamaasi tai peräisin jostain vapaasta lähteestä. Lisätietoja sivulla Wiki:Tekijänoikeudet. TEKIJÄNOIKEUDEN ALAISEN MATERIAALIN KÄYTTÄMINEN ILMAN LUPAA ON EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ!

Muokataksesi tätä sivua vastaa alla olevaan kysymykseen (lisätietoja):

Peruuta Muokkausohjeet (avautuu uuteen ikkunaan)
Noudettu kohteesta ”http://tanssi.dy.fi/Branle_Officiale