Gresley

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 23. toukokuuta 2007 kello 23.27 – tehnyt Sampo (keskustelu | muokkaukset) (PhpWikiMigration)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

JOHDANTOA

1980-luvun lopulla löydettiin ns. Gresleyn käsikirjoitus eli muistikirja, jossa on kuvattu mm. englantilaisia tansseja. Käsikirjoitus on ajoitettu n. vuosien 1480 ja 1520 välille. Tanssien nimiä on mainittu 91 ja tanssikuvauksia 26, mutta vain kahdeksaan tanssiin on sekä kuvaus että nuotit. Gresleyn tanssikuvaukset ovat monin tavoin epämääräisiä (sillä kyse ei ole tanssioppaasta vaan pikemminkin muistiinpanoista), joten askeltekniikka ja tyyli ovat melko tulkinnanvaraisia. Näiden sijasta samassa käsikirjoituksessa on kuitenkin mm. ohjeita kädestäennustamiseen, latinankielisiä rukouksia ja fysionomiaa. Gresleyn tanssien uskotaan saaneen vaikutteita italialaisista tansseista, vaikka niissä onkin monia erikoispiirteitä, joita italialaisissa ei ole. Kaikki tanssit on kuvattu vain miehille tai mainitsematta tanssijoiden sukupuolta, ts. naisia ei mainita lainkaan.


ASKELIKOT - TRACE. Tanssin alussa, oletettavasti jonkinlainen etenevä jakso. (Vrt. monet saman ajan ital. tanssit, joiden alussa edetään esim. pivoilla tai saltarelloilla). - SINGLIS. Eteneviä askelia. (ei suljettuja kuten pavanen simplet) - DOUBLE. Kolme etenevää askelta, lopuksi ei suljeta. (kuten basse dansen double) - TRETT. Askel eteen, toinen jalka viereen. - RETRETT. Askel taakse, toinen jalka viereen. - RAKE. Askel etuviistoon, toinen jalka viereen. Voidaan tehdä vasemmalle tai oikealle tilanteesta riippuen. - LEPE. Hyppy. - MEVYNG. kuten ital. movimento, pikku kohoaminen paikallaan. - BRAYL/BRAWLE. Pikkuaskel vasemmalle, painonvaihto oikealle. (kuten basse dansen branle) - FLOWRDILICE. (<- vaakunalilja eli fleur-de-lys?). Toistaiseksi Linneassa käsitellään tätä tavalla tai toisella vaakunaliljaa muistuttavana lattiakuviona, mutta on epäselvää, olisiko kyseessä sittenkin jokin askelikko.


GRESLEYN TANSSIEN OHJEITA
Ly bens distonys
Northumberland
Prenes a gard