Jenny Pluck Pears

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 20. syyskuuta 2007 kello 18.19 – tehnyt Sampo (keskustelu | muokkaukset) (hieman muotoilua)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Englantilainen maalaistanssi pareille piirissä. Tanssissa on kolme säännöllistä säkeistöä ja toistuva kertosäe. Säkeistöt sisältävät set and turnin, kertosäkeissä naiset tai miehet jäävät keskelle ja toiset laukkaavat ympäri.

Ks. Playfordin kuvaus tanssista vuodelta 1651.

Tanssi[muokkaa]

Tanssi tanssitaan paripiirissä, jossa parit ovat järjestyksessä jaettu A-, B- ja C-pareihin. Alkutekstin mukaan tanssi on kolmelle parille, mutta nykyään tanssia tanssitaan useimmiten piirissä, johon kaikki halukkaat saavat tulla. Jos pareja ei ole kolmella jaollista määrää, on tapana viimeiselle parille antaa kirjain siten, ettei millään kahdella vierekkäisellä parilla ole samaa kirjainta.

I säkeistö (double)[muokkaa]

2 doublea vasemmalle, set and turn
sama oikealle

Doublejen sijaan joskus käytetään myös sivuttaisia laukkoja.

Kertosäe[muokkaa]

A-herrat ohjaavat naisensa piirin keskelle, jäävät kasvokkain
B-herrat sama
C-herrat sama
Kaikki reverance parille

Miehet laukkaavat vasemmalle (vapaan käden suuntaan) 16 laukka-askelta, naiset taputtavat tahtia
sama oikealle

A-herrat ohjaavat naisensa takaisin paikalleen, jääden kasvotusten
B-herrat sama
C-herrat sama
Kaikki reverance parille

II säkeistö (siding)[muokkaa]

Siding vasemmalle oman parin kanssa, set and turn
sama oikealle

Kertosäe[muokkaa]

Sama kuin ensimmäinen kertosäe, mutta miesten ja naisten osat vaihtuvat ja naiset laukkaavat ensin oikealle (jälleen vapaan käden suuntaan).

III säkeistö (arming)[muokkaa]

Vasen arming (oikea käsi) parin kanssa, set and turn
sama oikealle

Kertosäe[muokkaa]

Sama kuin ensimmäinen kertosäe.