Keskustelu:Pas d'Espagne

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 29. lokakuuta 2007 kello 20.12 – tehnyt Aamu (keskustelu | muokkaukset) (ajatelma)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Minulle on useammassakin paikassa opetettu, että normaalissa valssissa mies aloittaa oikealla eteen, mutta että vanhojentansseissa aloitetaan päinvastoin mies vasemmalla taakse. Näin olen myös tottunut sen tekemään aina kun olen vanhojentansseja tanssinut. Mielipiteitä/näkemyksiä? Sampo

Pas d'Espagnessa tuntuisi ainakin kätevämmältä, että mies lähtee vasemmalla taakse, jolloin päästään suoraan pyörimään (mukavammin myötäpäivään) ja liikkumaan piirissä tanssisuuntaan (vastapäivään) siitä asetelmasta, kun mies on sisä- ja nainen ulkopiirissä. Monestihan vanhojen tansseissa on juuri tuollainen piiriasetelma, joten tavan voisi kuvitella olevan yleinenkin. Tässä maallikon ajatuksia sen kummemmin vanhojentansseihin perehtymättä. Mielenkiintoinen yksityiskohta. (On muuten käynyt mielessä, että pitäisi joskus tutustua valssiin 1800-luvun tanssioppaissa!) Aamu