Ero sivun ”Lughnasadh” versioiden välillä

Historiallisten tanssien wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
 
Rivi 143: Rivi 143:
  
 
''Tanssin lopussa kaikki ovat alkuperäisillä paikoillaan.''
 
''Tanssin lopussa kaikki ovat alkuperäisillä paikoillaan.''
 +
 +
 +
==Musiikki==
 +
 +
Faun: Sonnenreigen (Lughnasad)

Nykyinen versio 13. heinäkuuta 2019 kello 16.44

Lughnasadh[muokkaa]

Tanssitaan neljän parin neliössä Faunin kappaleen “Sonnenreigen (Lughnasad)” tahtiin. Rivin alussa oleva numero kertoo käytettävien iskujen määrän. Kappale on nelijakoinen, mutta useassa kohtaa siinä on “ylimääräiset” kaksi iskua. Säkeistö ja kerto toistuvat lähes samanlaisina, toistojen väliset muutokset lihavoimalla.

Tanssin tekivät Fii Airola ja Aaron Kortteenniemi vuonna 2019


Intro[muokkaa]

8 Leidit double piirin keskelle, tervehdys, double takaisin alkuperäiselle paikalle.

8 Herrat double piirin keskelle, tervehdys, double takaisin alkuperäiselle paikalle.

2 Kaikki tervehtivät kuviota.


Säkeistö 1 (Doublet ja armingit)[muokkaa]

8 Käsistä kiinni, kaksi doublea piirissä myötäpäivään. Sillä, kuinka pitkälle piiri pyörii, ei ole merkitystä.

8 Vasen arming parin kanssa.

2 Tervehdys parille.

8 Oikea arming parin kanssa.

8 Käsistä kiinni, kaksi doublea piirissä vastapäivään. Kuvio päätyy alkuperäiseen asentoon.

2 Oikea käsi vieressä olevalle vieraalle ja paikan vaihto.


Kerto 1 (Amorfiset portit)[muokkaa]

8 B-paikalla olevat swingaavat, päätyvät toistensa paikoille.

A-paikalla olevat astuvat doublen eteenpäin, tervehtivät vastaan tulevaa paria ja toisella doublella ohittavat nämä lomittain vasemmalta ja jatkavat vastakkaiselle puolelle.


8 Parit ottavat toisiaan oikeasta kädestä kiinni. Herrat kiertävät leidin myötäpäivään ja jatkavat piirin keskelle muodostaen piirin.

4 Piiri pyörii puoli kierrosta myötäpäivään ja muodostaa portit A-linjalle. Jos muodossa vannehameita, portti ei pidä toisiaan käsistä. Piirissä oltava niin, että vastakkain olevien herrojen välillä (portin puoliskot) on riittävän pitkä väli, mutta vierekkäin olevat herrat ovat lähekkäin.

4 A-linjalla olevat leidit vaihtavat paikkaa porttipiirin läpi oikealta ohittaen.

4 Piiri pyörii puoli kierrosta myötäpäivään. Sitten portit B-linjalle ilman aikaa. Pidetään huolta porttipiirin muodosta.

4 B-linjalla olevat leidit vaihtavat paikkaa porttipiirin läpi oikealta ohittaen.

4 Piiri pyörii puoli kierrosta myötäpäivään.

4 Herrat ojentavat kohdalle tullessaan oikean käden leidille (samalle, jonka luota lähtivät), pyöritään ¾ kierrosta myötäpäivään oikeille paikoille.


8 A-paikalla olevat swingaavat, päätyvät toistensa paikoille.

B-paikalla olevat astuvat doublen eteenpäin, tervehtivät vastaan tulevaa paria ja toisella doublella ohittavat nämä lomittain vasemmalta ja jatkavat vastakkaiselle puolelle.


4 Paikanvaihto takaisin omalle linjalle.

2 Tervehditään omaa paria


Tässä vaiheessa kaikki ovat alkuperäisillä paikoillaan.


Säkeistö 2 (Doublet ja armingit)[muokkaa]

8 Käsistä kiinni, kaksi doublea piirissä myötäpäivään. Sillä, kuinka pitkälle piiri pyörii, ei ole merkitystä.

8 Vasen arming parin kanssa.

2 Tervehdys parille.

8 Oikea arming parin kanssa.

8 Käsistä kiinni, kaksi doublea piirissä vastapäivään. Kuvio päätyy alkuperäiseen asentoon.

2 Tervehditään vieressä olevaa vierasta.


Tässä vaiheessa kaikki ovat alkuperäisillä paikoillaan


C-osa (Laukat & Heinät)[muokkaa]

Alku on musiikissa sama kuin kertosäkeen alku.

4 Koko kuvio käsistä kiinni, laukataan isossa piirissä myötäpäivään.

4 Molemmat kädet omalle parille, neljällä laukalla ympäri myötäpäivään.

4 Koko kuvio käsistä kiinni, laukataan isossa piirissä vastapäivään.

4 Molemmat kädet vieraalle, neljällä laukalla vastapäivään.

2 Oman kanssa oikean käden kämmenet yhteen silmien tason alapuolelle, “ladataan” heinään lähtö tunteella.

4 Jähmetytään musiikin tauon ajaksi paikalleen.


8x4 Askelta kämmentelyheinää (vasemmalta ohitettaessa oikeat kämmenet vastakkain nenätason alapuolella, oikealta ohitettaessa ei kosketa). Ohitukseen neljä askelta.

8x4 Askelta pyörähdysheinää (joka toisella leidi, joka toisella herra pyörähtää käden ali. Liike ei koskaan pysähdy, myös ei-pyörähtävä liikkuu). Ohitukseen neljä askelta.

8x4 Askelta heinää ilman käsiä. Ohitukseen neljä askelta.


Tässä vaiheessa kaikki ovat alkuperäisillä paikoillaan


Kerto 2 (Amorfiset portit)[muokkaa]

Leidien ja herrojen roolit päinvastoin kuin ensimmäisessä kertosäkeessä.

8 B-paikalla olevat swingaavat, päätyvät toistensa paikoille.

A-paikalla olevat astuvat doublen eteenpäin, tervehtivät vastaan tulevaa paria ja toisella doublella ohittavat nämä lomittain vasemmalta ja jatkavat vastakkaiselle puolelle.


8 Parit ottavat toisiaan oikeasta kädestä kiinni. Leidit kiertävät herran myötäpäivään ja jatkavat piirin keskelle muodostaen piirin.

4 Piiri pyörii puoli kierrosta myötäpäivään, portit A-linjalle. Jos muodossa vannehameita, portti ei pidä toisiaan käsistä. Piirissä oltava niin, että vastakkain olevien leidien välillä (portin puoliskot) on riittävän pitkä väli, mutta vierekkäin olevat leidit ovat lähekkäin).

4 A-linjalla olevat herrat vaihtavat paikkaa oikealta ohittaen porttipiirin läpi.

4 Piiri pyörii puoli kierrosta myötäpäivään. Sitten portit B-linjalle ilman aikaa. Pidetään huolta porttipiirin muodosta.

4 B-linjalla olevat herrat vaihtavat paikkaa oikealta ohittaen porttipiirin läpi.

4 Piiri pyörii puoli kierrosta myötäpäivään.

4 Leidit ojentavat kohdalle tullessaan oikean käden herralle (oma), pyöritään 3/4 kierrosta myötäpäivään “väärille” paikoille (herrat oikealle, leidit vasemmalle).


8 A-paikalla olevat swingaavat, päätyvät toistensa paikoille.

B-paikalla olevat astuvat doublen eteenpäin, tervehtivät vastaan tulevaa paria ja toisella doublella ohittavat nämä lomittain vasemmalta ja jatkavat vastakkaiselle puolelle.


Tanssin lopussa kaikki ovat alkuperäisillä paikoillaan.


Musiikki[muokkaa]

Faun: Sonnenreigen (Lughnasad)