Newcastle

Historiallisten tanssien wikistä
Versio hetkellä 4. joulukuuta 2014 kello 16.14 – tehnyt Ziria (keskustelu | muokkaukset) (→‎"Perinteinen" versio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Englantilainen maalaistanssi neljän parin neliössä. Pareista kaksi vastakkain olevaa on A-parit, toiset B-parit. Tanssissa on kolme epäsäännöllistä säkeistöä ja vaihtuvat kertosäkeet. Alussa ollaan piirissä käsistä kiinni pitäen.

Tanssista on käytössä useita eri variaatioita. Ns. "perinteinen" versio on yleisimmin tanssittu, pienillä eroavaisuuksilla ryhmien välillä. Tampereella tanssitaan Atro Kajasteen myöhemmin rekonstruoimaa, joiltain osin lähdetekstille uskollisempaa versiota. Ks. Playfordin kuvaus tanssista vuodelta 1651.

"Perinteinen" versio

I säkeistö

Piirissä double eteen (kohti piirin keskustaa), double taakse.

Tervehdykset: Päästetään käsistä irti ja tehdään vasen simple miehet kohti keskustaa ja naiset ulospäin (tervehditään omaa paria), oikea simple takaisin paikalleen,
vasen simple miehet ulos ja naiset sisäpiiriin (tervehditään toisella puolella olevaa henkilöä), oikea simple takaisin paikalleen.

Toistetaan doublet piirissä ja tervehdykset.

I kertosäe (tähti)

Parin kanssa oikean käden arming yhdellä doublella koko kierros (kunnon käsikynkkäotteella, sillä aikaa ympärimenoon 1 tahti), miehet vasen käsi keskelle.
Miehet muodostavat tähden ottamalla edellistä miestä ranteesta kiinni. Tähti pyörii 3 doublella kierroksen ympäri, ladyt kiertävät ulkokautta ympäri yhden kierroksen myötäpäivään.

Parin kanssa vasemman käden arming (kunnon käsikynkkäotteella, sillä aikaa ympärimenoon 1 tahti), ladyt oikea käsi keskelle.
Ladyt muodostavat tähden ottamalla edellä kulkevan ladyn ranteesta kiinni. Tähti pyörii 3 doublella kierroksen ympäri, miehet kiertävät ulkokautta ympäri yhden kierroksen.

Ryhmien välillä on eroavaisuuksia otetaanko tähdessä edellä vai takana kulkevaa kädestä kiinni.

II säkeistö

Vasen siding oman parin kanssa
Vasen simple, reverance.
Ohitetaan oma pari oikealta.

Oikea siding uuden parin kanssa
Vasen simple, reverance.
Ohitetaan pari oikealta.

Joissain ryhmissä sidingit and armingit tehdään molemmat vasemmalle puolelle.

II kertosäe (portit)

A-parit double eteen
Samalla kun A-parit ottavat doublen taakse, B-parit tekevät cast-outin A-parien taakse
B-parit kulkevat A-parien muodostamasta portista läpi keskelle, vaihtavat paria ja peruuttavat omalle paikalleen.

Kuvio toistetaan siten että B-parit muodostavat portit.

III säkeistö

Vasen arming
Vasen simple, reverance.
Ohitetaan pari oikealta.

Oikea arming uuden parin kanssa
Vasen simple, reverance.
Ohitetaan oma pari oikealta.

Joissain ryhmissä sidingit and armingit tehdään molemmat vasemmalle puolelle.

III kertosäe (rivit)

Ennen kuin A-parit ehtivät toistensa luokse he hajoavat ja muodostavat neljän hengen rivit B-parien kanssa. Rivit kulkevat doublen taakse ja eteen.
Turn single vasemman kautta.
Vastapäistä henkilöä pyöritetään puoli kierrosta myötäpäivään kahden käden otteella.

B-parit hajoavat muodostaen neljän hengen rivit A-parien kanssa. Rivit kulkevat doublen taakse ja eteen.
Turn single vasemman kautta.
Vastapäistä henkilöä pyöritetään puoli kierrosta myötäpäivään kahden käden otteella.

A-parit ottavat vaivihkaa askeleen taaksepäin muodostaen jälleen alun neliökuvion.

Tampereen versio

I säkeistö

Sama kuin "perinteisessä" versiossa.

Piirissä double eteen (kohti piirin keskustaa), double taakse.

Tervehdykset: Päästetään käsistä irti ja tehdään vasen simple miehet kohti keskustaa ja naiset ulospäin (tervehditään omaa paria), oikea simple takaisin paikalleen,
vasen simple miehet ulos ja naiset sisäpiiriin (tervehditään toisella puolella olevaa henkilöä), oikea simple takaisin paikalleen.

Toistetaan doublet piirissä ja tervehdykset.

I kertosäe (tähti)

Parin kanssa oikean käden arming kahdella doublella.
Miehet muodostavat vasemman käden tähden, joka pyörii kahdella doublella puoli kierrosta vastapäivään. Samalla naiset kiertävät ulkokautta puoli kierrosta myötäpäivään.

Parin kanssa oikean käden arming doublella.
Naiset muodostavat vasemman käden tähden, joka pyörii kahdella doublella puoli kierrosta vastapäivään. Samalla miehet kiertävät ulkokautta puoli kierrosta myötäpäivään.

II säkeistö

Vasen siding oman parin kanssa
Puolikas siding oman parin oikealle puolelle
Simple eteenpäin, reverance vastaantulevalle parille.

Sama toistetaan uuden parin kanssa.

II kertosäe (portit)

Sama kuin "perinteisessä" versiossa.

A-parit double eteen
Samalla kun A-parit ottavat doublen taakse, B-parit tekevät cast-outin A-parien taakse
B-parit kulkevat A-parien muodostamasta portista läpi keskelle, vaihtavat paria ja peruuttavat omalle paikalleen.

Kuvio toistetaan siten että B-parit muodostavat portit.

III säkeistö

Vasen arming
Puolikas oikea arming.
Simple eteenpäin uutta paria kohti, reverance uudelle parille.

Sama toistetaan uuden parin kanssa.

III kertosäe (rivit)

Sama kuin "perinteisessä" versiossa.

A-parit hajoavat muodostaen neljän hengen rivit B-parien kanssa. Rivit kulkevat doublen taakse ja eteen.
Turn single vasemman kautta.
Vastapäistä henkilöä pyöritetään puoli kierrosta myötäpäivään kahden käden otteella.

B-parit hajoavat muodostaen neljän hengen rivit A-parien kanssa. Rivit kulkevat doublen taakse ja eteen.
Turn single vasemman kautta.
Vastapäistä henkilöä pyöritetään puoli kierrosta myötäpäivään kahden käden otteella.

A-parit ottavat vaivihkaa askeleen taaksepäin muodostaen jälleen alun neliökuvion.


Musiikki

esim. levyillä

The Baltimore Consort: Live in Concert: The Baltimore Consort
The Baltimore Consort: Gut Wind and Wire ja A Trip to Killburn: Playford Tunes and Ballads
The Broadside Band: English Country Dances from Playford's Dancing Master, 1651-1703