Ero sivun ”Tanssileiri 2014 kevät” versioiden välillä

Historiallisten tanssien wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p (Aamu siirsi sivun Tanssileiri 2014 uudelle nimelle Tanssileiri 2014 kevät luomatta ohjausta: noudattaa samaa konventiota kuin edellistenkin leirien sivut)
Rivi 1: Rivi 1:
 
== Tanssileiri 2014 kevät==
 
== Tanssileiri 2014 kevät==
  
Hilla Salmela toimii kevään tanssileirin pääjärjestäjänä. Apukäsiä tarvitaan aina, joten ilmoittautua voi osoitteeseen tanssileirikevat2014@gmail.com.
+
Kevään tanssileiri järjestetään tällä kertaa 1700-luvun tunnelmissa Kangasalla, Tampereen lähistöllä.
Kevään tanssileirin teema on 1700-luku. Leiristä tulee lisätietoa, kunhan paikka saadaan päätettyä ja varattua.  
 
  
Suunnitelmissa on tehdä hieman erilainen leiri aikaisempaan konseptiin verrattuna. Tällä kertaa leiriä varten yritetään varata hyvätasoinen leirikeskus,  
+
1700-luku oli Suomessa vapauden aikaa. Ruotsin suurvaltakausi oli päättynyt Suureen Pohjan sotaan, jonka tulos oli Ruotsin kannalta katastrofi. Se oli menettänyt suurvalta-asemansa, kuningas Kaarle XII menehtyi ja säädyt ottivat vallan itselleen. Säätyvaltakaan ei taannut valtiolle onnea ja autuutta ja uudeksi kuninkaaksi nousikin Kustaa III, jonka ansiosta tunnemme käsitteen kustavilainen aikakausi.  
josta olisi mahdollista tilata ruoatkin. Tämä siksi, että leirillä ei ole tänä vuonna erillistä keittiötiimiä. Jos tunnet palavaa halua päästä leirin keittiöön töihin, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen. Jos saamme keittiötiimin kasaan, saadaan leiri toteutettua samaan tyyliin kuin aiempina vuosina.
 
Suosittelen kuitenkin varautumaan henkisesti ja taloudellisesti varautumaan siihen, että kevään leiri on kalliimpi, kuin aikaisemmat tanssileirit. Överiksi ei ole kuitenkaan tarkoitus mennä.  
 
  
Mahdolliset kysymykset voi esittää Suomen Historiallisen tanssin harrastajat ry:n Facebook sivuilla tai meilaamalla suoraan allekirjoittaneelle yllä mainittuun osoitteeseen.
+
1700-luku oli myös hyödyn ja valistuksen sekä tieteiden ja taiteiden kulta-aikaa. Tuohon aikaan ranskalainen kulttuuri dominoi Eurooppaa ja erityisesti barokkitanssi oli hyvin suosittua. Barokkitansseja voidaan tanssia sekä näyttämötansseina, että seuratansseina. Seuratanssit jaettiin paritansseihin, menuetteihin ja kontratansseihin. Toki 1700-luvulla tanssittiin myös englantilaisia maalaistansseja. Erityistä suosiota 1700-luvulla saavuttivat myös englantilaisen mallin mukaan koreografioidut solatanssit.  
  
Lisätietoa tulossa.
+
Kevään tanssileirillä päästään alustavien suunnitelmien mukaan tutustumaan niin askelikkotekniikkaan, tanssiotteisiin ja asentoihin, kuin myös tanssien sosiaalisempaan puoleen. Tanssimme itsemme pyörryksiin solatanssien hurmaavissa kuvioissa ja sosialiseeraamme piiritanssien pyörteissä. Lyhyesti sanoen: Tanssimme jalkamme muussiksi!
 +
 
 +
Tervetuloa!
 +
 
 +
Lähteet:
 +
 
 +
http://peda.net/veraja/suonenjoki/lukio/oppiaineet/marjukka/hy8/1700luku
 +
http://dansebaroque.blogspot.fi/p/mika-barokkitanssi.html

Versio 18. maaliskuuta 2014 kello 14.28

Tanssileiri 2014 kevät

Kevään tanssileiri järjestetään tällä kertaa 1700-luvun tunnelmissa Kangasalla, Tampereen lähistöllä.

1700-luku oli Suomessa vapauden aikaa. Ruotsin suurvaltakausi oli päättynyt Suureen Pohjan sotaan, jonka tulos oli Ruotsin kannalta katastrofi. Se oli menettänyt suurvalta-asemansa, kuningas Kaarle XII menehtyi ja säädyt ottivat vallan itselleen. Säätyvaltakaan ei taannut valtiolle onnea ja autuutta ja uudeksi kuninkaaksi nousikin Kustaa III, jonka ansiosta tunnemme käsitteen kustavilainen aikakausi.

1700-luku oli myös hyödyn ja valistuksen sekä tieteiden ja taiteiden kulta-aikaa. Tuohon aikaan ranskalainen kulttuuri dominoi Eurooppaa ja erityisesti barokkitanssi oli hyvin suosittua. Barokkitansseja voidaan tanssia sekä näyttämötansseina, että seuratansseina. Seuratanssit jaettiin paritansseihin, menuetteihin ja kontratansseihin. Toki 1700-luvulla tanssittiin myös englantilaisia maalaistansseja. Erityistä suosiota 1700-luvulla saavuttivat myös englantilaisen mallin mukaan koreografioidut solatanssit.

Kevään tanssileirillä päästään alustavien suunnitelmien mukaan tutustumaan niin askelikkotekniikkaan, tanssiotteisiin ja asentoihin, kuin myös tanssien sosiaalisempaan puoleen. Tanssimme itsemme pyörryksiin solatanssien hurmaavissa kuvioissa ja sosialiseeraamme piiritanssien pyörteissä. Lyhyesti sanoen: Tanssimme jalkamme muussiksi!

Tervetuloa!

Lähteet:

http://peda.net/veraja/suonenjoki/lukio/oppiaineet/marjukka/hy8/1700luku http://dansebaroque.blogspot.fi/p/mika-barokkitanssi.html