Ero sivun ”Walpurgisnacht” versioiden välillä

Historiallisten tanssien wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Ensimmäisen säkeistön doublet vaihdettu piirin kehälle etuperin ja käännöksin, eikä sivuille)
(Korjattu kätisyydet säkeistöstä 2 osasta A)
(9 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 3: Rivi 3:

Kuvioon tarvitaan mielellään 6 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat hieman hankalan pitkiksi.

==Koreografia==

==Erikoiskuviot==

Tanssissa on muutama sille ominainen kuvio tai liike joista käytetään erityisiä termejä.

Tanssissa on muutama sille ominainen kuvio tai liike, joista käytetään erityisiä termejä opettamisen helpottamiseksi:

'''Selkäpiiri''' kuvaa piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary. Tästä on kaksi variaatiota: '''herrojen selkäpiiri''' tarkoittaa kuviota jossa herrat katsovat vastapäivään ja '''leidien selkäpiiri''' sitä kun leidit katsovat vastapäivään.

'''Naamapiiri''' kuvaa piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary. Tästä on kaksi variaatiota: '''herrojen naamapiiri''' tarkoittaa kuviota jossa herrat katsovat vastapäivään ja '''leidien naamapiiri''' sitä kun leidit katsovat vastapäivään.

'''Känkkäkäännös''' kuvaa paikan- ja suunnanvaihtoa parin kanssa piirissä, contraryiden avustamana. Ensin ohitetaan oma kädestä kiinni pitäen, jonka jälkeen vaihdetaan suuntaa pyörimällä contraryn kanssa käsikynkässä ja kohdataan taas oma pari.

Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla. Piiri kannattaa muodostaa naapureiden käsistä kiinni pitäen.

Rivi 19: Rivi 21:

===Intro (1 tahti x 8 iskua)===

===Intro (1 tahti x 8 iskua)===

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys myötäpäivään niin että herra päätyy sisäpiiriin ja leidi ulkopiiriin. (Pyöritään 1¼ kierrosta)

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys vastapäivään, aloittaen oikealla jalalla, niin että herra päätyy ulkopiiriin ja leidi sisäpiiriin (pyöritään 1¼ kierrosta.)

Jäädään katsomaan omaa paria. Muodostuu kaksi piiriä, mutta käsistä ei oteta kiinni.

'''''Finesse:''' Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.''

===Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)===

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Alussa katsotaan paria. Lopuksi muodostetaan herrojen selkäpiiri.

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Alussa herrat ulkopiirissä ja leidit sisäpiirissä. Lopuksi muodostetaan herrojen naamapiiri. Lähtee oikealla jalalla.

====''A: kävellään salmiakkia hakemaan''====

====''A: Haetaan salmiakkia''====

'''''Finesse:''' Do-si-doissa suljetaan vain viimeinen eli kahdeksas askel, jolloin tanssin jalkaisuus pysyy loogisena.''

1. Käännös parista oikeaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin

2. Ajaton käännös kohti paria, vasen do-si-do (salmiakki) omalle

3. Käännös parista vasempaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin

4. Ajaton käännös kohti paria, oikea do-si-do (salmiakki) omalle

1. Piirissä käännös vasempaan, double eteen, ajaton käännös ja double takaisin

'''''Finesse:''' Edellisen kohdan liikesuunta jatkuu. Askeleet suljetaan vain kehällä doublessa kääntyessä, jolloin tanssin jalkaisuus pysyy loogisena. Kohdassa 2 käännytään vasemman kautta, kohdassa 4 oikean kautta''
2. Vasen do-si-do (salmiakki) omalle

3. Piirissä käännös oikeaan, double eteen, ajaton käännös ja double takaisin

4. Oikea do-si-do (salmiakki) omalle

====''B: tervehditään naapureita''====

====''B: tervehditään naapureita''====

'''''Finesse:''' Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle muulloin kuin osan lopussa. Ensimmäinen arming oikean contraryn kanssa kannattaa siis ajatella jo lähtiessä diagonaalisena asetelmana. Lisäksi armingin jälkeen ei palata aivan omalle alkuperäiselle paikalle asti.''

5. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.

6. Vasen käsi omalle, pyöritään vastapäivään vaihtaen paikkaa, (pyöritään 1½ kierrosta). Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.

7. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

5. Arming vasempaan oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu herrojen naamapiiri. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)
6. Mustalaispyörähdys vastapäivään, vaihdetaan paikkaa oman parin kanssa, (pyöritään 1½ kierrosta). Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.

7. Arming vasempaan oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu herrojen selkäpiiri. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

'''''Finesse:''' Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle muulloin kuin osan lopussa. Ensimmäinen arming oikean contraryn kanssa kannattaa siis ajatella jo lähtiessä diagonaalisena asetelmana. Lisäksi armingin jälkeen ei palata aivan omalle alkuperäiselle paikalle asti.''

===Kertosäe A “taputtelut” (8 tahtia x 4 iskua)===

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten [[Shindig | Shindigissä]]). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Lopuksi palataan takaisin samaan asetelmaan eli herrojen selkäpiiriin.

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten [[Shindig | Shindigissä]]). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Alkuasetelmana on herrojen naamapiiri, eli herrat aluksi vastapäivään ja leidit myötäpäivään.

Askeleet ovat tavallisia doubleja, 4. iskulla pysähdytään olkapäät vastakkain vastaantulijan kanssa, mutta rintamasuunta ei muutu ellei toisin sanota. 3. ja 4. iskun välissä sekä 4. iskulla taputetaan omat kädet yhteen lyömällä musiikin mukaisesti.

Rivi 60: Rivi 62:

5. Toisen contraryn oikealle puolelle

5. Toisen contraryn oikealle puolelle

6. Saman contraryn kanssa paikanvaihto puoliympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu

7. Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään 4 iskulla niin että päädytään takaisin herrojen naamapiiriin. (Pyöritään noin ½ kierrosta)

8. Pysähdytään viimeisen neljän iskun ajaksi, tervehditään paria, ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä ottamalla swingausote

Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään 6 iskulla niin että päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan herrojen selkäpiiriin. (Pyöritään noin ½ kierrosta)

===Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)===

Pysähdytään viimeisen kahden iskun ajaksi ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä.

===Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)===

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Alkuasetelma on herrojen naamapiiri, johon lopuksi myös päädytään takaisin.

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Swingataan samalla otteella on sama kuin [[Choreographer's Fancy | Choreographer's Fancyn]] ensimmäinen ote; vasemmat kädet alla ja oikeat kädet päällä.

Swingataan samalla otteella on sama kuin [[Choreographer's Fancy | Choreographer's Fancyn]] ensimmäinen ote; vasemmat kädet alla ja oikeat kädet päällä.

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla myötäpäivään. Paikat eivät vaihdu

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla vasempaan. Paikat eivät vaihdu

2. Känkkäkäännös eli vaihdetaan parin kanssa paikkoja ja kulkusuuntaa contraryiden avulla 6 iskulla

: A (1-2) Pidetään vasemman käden ote swingauksesta, irroitetaan oikeat kädet, ja ohitetaan oma pari oikealta

: A (1-2) Pidetään oikean käden ote swingauksesta, irroitetaan vasemmat kädet, ja ohitetaan oma pari vasemmalta

: B (3-5) Vastaantulevalle oikea käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Kulkusuunta kehällä vaihtuu

: B (3-5) Vastaantulevalle vasen käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Kulkusuunta kehällä vaihtuu

: C (6) Vastaan tulee taas oma pari, jonka kanssa otetaan sama swingausote

3. Sama kuin 1, mutta kulkusuunta kehällä on vaihtunut

4. Sama kuin 2, mutta eri contraryn kanssa

Viimeisellä iskulla kaikki astuvat etuviistoon oikealle ja käännytään katsomaan paria. Muodostuu kaksi piiriä, jossa herrat ovat ulkopiirissä ja leidit sisäpiirissä. Samalla tarjotaan vasen käsi omalle parille arming-otetta varten.

Viimeisellä iskulla kaikki tarjoavat omalle parille oikean käden arming-otteeseen. Tähän ei ole erikseen aikaa. Muodostuu herrojen naamapiiri.

'''''Finesse:''' Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.''

===Säkeistö 2 “hääräillään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)===

Monimutkaisempi ja vauhdikkaampi versio ensimmäisestä säkeistöstä. Säkeistön lopussa muodostetaan leidien selkäpiiri.

Lisää vauhtia ja pyörimistä. Alussa ollaan herrojen naamapiirissä ja lopuksi muodostetaan leidien naamapiiri.

====''A: omat ensin''====

====''A: omat ensin''====

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa.

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Kaikki askelet doubleja paitsi seteissä simplet.

1. Arming oikeaan oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria

1. Arming oikeilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria

2. Set oikea-vasen, parin kanssa kasvotusten paikanvaihto vastapäivään

2. Set vasen-oikea, vaihdetaan paikkaa oikeat kädet yhdessä, leidi käden alta

3. Arming vasempaan oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, käännytään kohti paria

3. Arming vasemmilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria

4. Simplet vasen-oikea, parin kanssa kasvotusten paikanvaihto myötäpäivään

4. Simplet oikea-vasen, vaihdetaan paikkaa vasemmat kädet yhdessä, herra käsien alta

====''B: kierrellään naapurustossa''====

Selvästi vauhdikkampi muunnos ensimmäisen säkeistön B-osasta. Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa.

'''''Finesse:''' Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle muulloin kuin osan lopussa. Ensimmäinen paikanvaihto parin kanssa vastapäivään kannattaa siis tehdä pyörimällä hieman yli puoli kierrosta niin että contrary on valmiiksi lähempänä.''

1. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään

Rivi 105: Rivi 107:

6. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu leidien selkäpiiri. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu leidien naamapiiri. (Pyöritään kokonainen kierros)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.
Rivi 111: Rivi 113:

===Kertosäe A “taputtelut uudestaan” (8 tahtia x 4 iskua)===

Sama kuin aiemmin, mutta kuljetaan piirissä vastakkaiseen suuntaan eli herrat aluksi myötäpäivään ja leidit vastapäivään. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Sama kuin aiemmin, mutta alkaen leidien naamapiiristä, eli leidit aluksi vastapäivään ja herrat myötäpäivään. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli leidien selkäpiiriin.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli leidien naamapiiriin.

===Kertosäe B “swingailut uudestaan” (4 tahtia x 6 iskua)===

Rivi 119: Rivi 121:

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin aiemmin, mutta vastakkaiseen suuntaan kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli leidien selkäpiiriin. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri, jossa herrat ovat oikealla.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli leidien naamapiiriin. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri improper, eli herrat ovat oikealla ja leidit vasemmalla.

Musiikki pysähtyy hetkeksi, joten niin tekee tanssikin.

Rivi 144: Rivi 146:

# Sama kuin 2. '''''Finesse:''' piirinä kävelyt ponnahtelevin askelin, ja sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla''

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu herrojen selkäpiiri.

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu herrojen naamapiiri.

Viimeisellä iskulla ei päästetä otetta irti vaan asetutaan swingausotteeseen.

Rivi 152: Rivi 154:

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin ensimmäisellä kerralla eli alkuperäiseen suuntaan kehällä. Kun toisen swingauksen ja käsikynkän jälkeen oma pari tulee vastaan ei otetakaan tanssiotetta vaan tervehditään häntä lyhyesti piirin kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli herrojen selkäpiiriin.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli herrojen naamapiiriin.

===Kertosäe A “kohta tämäkin on taputeltu” (8 tahtia x 4 iskua)===

Rivi 158: Rivi 160:

Ohitukset taputteluilla kuten ensimmäisellä kerralla. Lopussa on pieni ero aiempaan koska musiikki päättyy.

Kun säkeen lopussa pyöritään kierros parin kanssa, se tehdäänkin nopeammin neljällä iskulla, ja viidennellä otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

Kun säkeen lopussa pyöritään kierros parin kanssa, viidennellä iskulla otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

==Linkkejä==

==Linkkejä==

Versio 3. elokuuta 2019 kello 10.49

Tanssin on kehittänyt Lari Unkari vuonna 2018; tanssitaan Faunin saman nimiseen kappaleeseen.

Kuvioon tarvitaan mielellään 6 paria, ja se toimii paremmin vielä suuremmissa piireissä. Pienemmissä kuvioissa joidenkin osien etäisyydet kasvavat hieman hankalan pitkiksi.

Erikoiskuviot

Tanssissa on muutama sille ominainen kuvio tai liike, joista käytetään erityisiä termejä opettamisen helpottamiseksi:

Naamapiiri kuvaa piiriä, jossa tanssijat ovat pareittain kasvokkain samalla kehällä, jolloin jokaisen tanssijan selän takana on aina naapuriparin contrary. Tästä on kaksi variaatiota: herrojen naamapiiri tarkoittaa kuviota jossa herrat katsovat vastapäivään ja leidien naamapiiri sitä kun leidit katsovat vastapäivään.

Känkkäkäännös kuvaa paikan- ja suunnanvaihtoa parin kanssa piirissä, contraryiden avustamana. Ensin ohitetaan oma kädestä kiinni pitäen, jonka jälkeen vaihdetaan suuntaa pyörimällä contraryn kanssa käsikynkässä ja kohdataan taas oma pari.

Koreografia

Alkumuodostelmassa ollaan tavallisessa paripiirissä, leidit oikealla. Piiri kannattaa muodostaa naapureiden käsistä kiinni pitäen.

Alkusoitto (4 iskua)

Musiikki lähtee rummuttamaan heti. Päästetään käsistä irti ja tervehditään omaa paria vapaamuotoisesti.

Intro (1 tahti x 8 iskua)

Oman parin kanssa mustalaispyörähdys vastapäivään, aloittaen oikealla jalalla, niin että herra päätyy ulkopiiriin ja leidi sisäpiiriin (pyöritään 1¼ kierrosta.)

Finesse: Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.

Säkeistö 1 “pyöritään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Alussa herrat ulkopiirissä ja leidit sisäpiirissä. Lopuksi muodostetaan herrojen naamapiiri. Lähtee oikealla jalalla.

A: Haetaan salmiakkia

1. Käännös parista oikeaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin
2. Ajaton käännös kohti paria, vasen do-si-do (salmiakki) omalle
3. Käännös parista vasempaan, piirin kehällä double eteen, ajaton käännös ja kävellään takaisin
4. Ajaton käännös kohti paria, oikea do-si-do (salmiakki) omalle

Finesse: Edellisen kohdan liikesuunta jatkuu. Askeleet suljetaan vain kehällä doublessa kääntyessä, jolloin tanssin jalkaisuus pysyy loogisena. Kohdassa 2 käännytään vasemman kautta, kohdassa 4 oikean kautta

B: tervehditään naapureita

5. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan contraryn kanssa.
6. Vasen käsi omalle, pyöritään vastapäivään vaihtaen paikkaa, (pyöritään 1½ kierrosta). Herra on nyt ulkopiirissä ja leidi sisäpiirissä.
7. Arming oikealla kädellä edessä oikealla puolellasi olevan toisen contraryn kanssa.

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni ja pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu herrojen naamapiiri. (Pyöritään hieman reilu ½ kierrosta)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Finesse: Tässä osassa jokaisen numeroidun kohdan lopussa jäädään piirin kehän suhteen diagonaaliseen asetelmaan senhetkisen tanssiparin kanssa. Ei siis palata piirin kehälle muulloin kuin osan lopussa. Ensimmäinen arming oikean contraryn kanssa kannattaa siis ajatella jo lähtiessä diagonaalisena asetelmana. Lisäksi armingin jälkeen ei palata aivan omalle alkuperäiselle paikalle asti.

Kertosäe A “taputtelut” (8 tahtia x 4 iskua)

Ohituksia taputtavin pysähdyksin (hieman kuten Shindigissä). Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa. Alkuasetelmana on herrojen naamapiiri, eli herrat aluksi vastapäivään ja leidit myötäpäivään.

Askeleet ovat tavallisia doubleja, 4. iskulla pysähdytään olkapäät vastakkain vastaantulijan kanssa, mutta rintamasuunta ei muutu ellei toisin sanota. 3. ja 4. iskun välissä sekä 4. iskulla taputetaan omat kädet yhteen lyömällä musiikin mukaisesti.

1. Oman parin vasemmalle puolelle
2. Toistetaan vastaantulevalle contrarylle, mutta oikealle puolelle
3. Vieressä vasemmalla seisovan contraryn kanssa tehdään paikanvaihto puolikkaalla ympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu
4. Oman parin vasemmalle puolelle
5. Toisen contraryn oikealle puolelle
6. Saman contraryn kanssa paikanvaihto puoliympyrällä vastapäivään, rintamasuunta vaihtuu
7. Oikea käsi omalle parille, ja pyöritään myötäpäivään 4 iskulla niin että päädytään takaisin herrojen naamapiiriin. (Pyöritään noin ½ kierrosta)
8. Pysähdytään viimeisen neljän iskun ajaksi, tervehditään paria, ja valmistaudutaan seuraavaan osaan kertosäettä ottamalla swingausote

Kertosäe B “swingailut” (4 tahtia x 6 iskua)

Tahti muuttuu 6-jakoiseksi. Alkuasetelma on herrojen naamapiiri, johon lopuksi myös päädytään takaisin.

Swingataan samalla otteella on sama kuin Choreographer's Fancyn ensimmäinen ote; vasemmat kädet alla ja oikeat kädet päällä.

1. Swingataan oman parin kanssa 1 tai 2 kierrosta 6 iskulla vasempaan. Paikat eivät vaihdu
2. Känkkäkäännös eli vaihdetaan parin kanssa paikkoja ja kulkusuuntaa contraryiden avulla 6 iskulla

A (1-2) Pidetään oikean käden ote swingauksesta, irroitetaan vasemmat kädet, ja ohitetaan oma pari vasemmalta
B (3-5) Vastaantulevalle vasen käsikynkkä, pyöritään yksi kierros. Kulkusuunta kehällä vaihtuu
C (6) Vastaan tulee taas oma pari, jonka kanssa otetaan sama swingausote

3. Sama kuin 1, mutta kulkusuunta kehällä on vaihtunut
4. Sama kuin 2, mutta eri contraryn kanssa

Viimeisellä iskulla kaikki tarjoavat omalle parille oikean käden arming-otteeseen. Tähän ei ole erikseen aikaa. Muodostuu herrojen naamapiiri.

Finesse: Liike ei pysähdy vaan jatkuu seuraavassa kohdassa.

Säkeistö 2 “hääräillään piireissä” (8 tahtia x 8 iskua)

Lisää vauhtia ja pyörimistä. Alussa ollaan herrojen naamapiirissä ja lopuksi muodostetaan leidien naamapiiri.

A: omat ensin

Jokainen numeroitu kohta vie 8 iskua aikaa. Kaikki askelet doubleja paitsi seteissä simplet.

1. Arming oikeilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria
2. Set vasen-oikea, vaihdetaan paikkaa oikeat kädet yhdessä, leidi käden alta
3. Arming vasemmilla käsillä oman parin kanssa, paikat eivät vaihdu, lopuksi käännytään kohti paria
4. Simplet oikea-vasen, vaihdetaan paikkaa vasemmat kädet yhdessä, herra käsien alta

B: kierrellään naapurustossa

Selvästi vauhdikkampi muunnos ensimmäisen säkeistön B-osasta. Jokainen numeroitu kohta vie 4 iskua aikaa.

1. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään
2. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään
3. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään
4. Oikean contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään
5. Paria vasemmasta kädestä kiinni, vaihdetaan paikkaa pyörimällä vastapäivään
6. Vasemman contraryn kanssa oikealla käsikynkällä kierros myötäpäivään

Otetaan omaa paria vasemmasta kädestä kiinni. Pyöritään 4 iskulla vastapäivään niin että muodostuu leidien naamapiiri. (Pyöritään kokonainen kierros)

Musiikki pysähtyy viidennen iskun jälkeen kolmen iskun ajaksi. Irroitetaan ote ja tervehditään paria.

Kertosäe A “taputtelut uudestaan” (8 tahtia x 4 iskua)

Sama kuin aiemmin, mutta alkaen leidien naamapiiristä, eli leidit aluksi vastapäivään ja herrat myötäpäivään. Ensimmäisenä oman parin kanssa vasempaan, oikeat kyljet vastakkain.

Lopuksi päädytään tämän osan lähtöasetelmaan eli leidien naamapiiriin.

Kertosäe B “swingailut uudestaan” (4 tahtia x 6 iskua)

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin aiemmin, mutta vastakkaiseen suuntaan kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli leidien naamapiiriin. Viimeisellä iskulla käännytään katsomaan piirin keskustaan. Muodostuu paripiiri improper, eli herrat ovat oikealla ja leidit vasemmalla.

Musiikki pysähtyy hetkeksi, joten niin tekee tanssikin.

Säkeistö 3 “hämärähommia” (4 tahtia x 3 iskua + 4 settiä joissa 6+6+9 iskua)

A: Hyssytellään, 3 iskua per hyssyttely

Ensin omalle, sitten naapurille, omalle uudestaan, ja lopuksi piirin keskustaan päin.

B: Tepastellaan pimeässä eli 4 settiä 6+6+9 iskun tahteja.

Kävellessä piirinä askeleiden ponnahtelu kasvaa musiikin mukana. Rintamasuunta taipuu aina hieman kulkusuuntaa kohti vaikka ollaankin piirissä. Kättelyheinässä käsi on aina vastakkainen aloittavaan jalkaan nähden, herrojen on aina vaihdettava oma vastaava kätensä menosuunnan naapurin käteen ja leidit kääntyvät viimeisellä ohituksella takaisin piiriin.

Toistuvat osat
- Kävellään piirissä 6 iskua, aloitetaan sillä jalalla mihin suuntaan ollaan menossa, suljetaan viimeisellä askeleella
- Kävellään takaisin 6 iskua, aloitetaan sillä jalalla mihin suuntaan ollaan menossa, suljetaan viimeisellä askeleella
- Kättelyheinää oman parin suuntaan, 3 iskua per ohitus, 3 ohitusta, ja sitten takaisin piiriksi
Vaiheet
1. Vasemmalle, oikealle, kättelyheinä parin suuntaan oikealla kädellä. Finesse: piirinä kävelyt hiipivin askelin
2. Oikealle, vasemmalle, kättelyheinä parin suuntaan vasemmalla kädellä
3. Sama kuin 1. Finesse: piirinä kävelyt tavallisin askelin, mutta sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla
4. Sama kuin 2. Finesse: piirinä kävelyt ponnahtelevin askelin, ja sulkevat askeleet korvataan jalan heitolla

Viimeisessä ohituksessa oman parin kanssa ollaan vasemman käden otteessa. Ei vaihdetakaan paikkaa vaan tervehditään paria kahdella iskulla. Muodostuu herrojen naamapiiri.

Viimeisellä iskulla ei päästetä otetta irti vaan asetutaan swingausotteeseen.

Kertosäe B “swingailut vielä kerran” (4 tahtia x 6 iskua)

Viimeistä iskua lukuunottamatta sama kuin ensimmäisellä kerralla eli alkuperäiseen suuntaan kehällä. Kun toisen swingauksen ja käsikynkän jälkeen oma pari tulee vastaan ei otetakaan tanssiotetta vaan tervehditään häntä lyhyesti piirin kehällä.

Lopussa päädytään takaisin tämän osan lähtöasetelmaan eli herrojen naamapiiriin.

Kertosäe A “kohta tämäkin on taputeltu” (8 tahtia x 4 iskua)

Ohitukset taputteluilla kuten ensimmäisellä kerralla. Lopussa on pieni ero aiempaan koska musiikki päättyy.

Kun säkeen lopussa pyöritään kierros parin kanssa, viidennellä iskulla otetaan piirinä naapureista kiinni ja kaikki nostavat kätensä ja katseensa ylös kohti taivasta.

Linkkejä

Larin tarkempi, vapaasti kommentoitava dokumentaatio, joka sisältää myös lyhyemmän lunttilistan Google Document

Tanssi on nimetty huhtikuun ja toukokuun vaihteeseen sijoittuvan yöllinen juhlan mukaan. Suomessa tanssin ns. oikea ajankohta olisi siis Vappuaaton ja Vapun välisenä yönä, ja ensimmäisen version ensimmäinen opetus tapahtuikin vappuaaton iltapäivänä Linnean tanssiharjoituksissa. Walpurgis Night