Ero sivun ”Rough Seas” versioiden välillä

Historiallisten tanssien wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Lisätty bordonialainen piiritanssi: Rough Seas)
(ei mitään eroa)

Versio 27. marraskuuta 2025 kello 22.12

Tanssi

Bordonialainen piiritanssi. Alussa parit proper, kasvot piirin keskustaan.

Tanssissa käytetään polkka-askelikkoa: Kolme askelta, mutta hypähdys aina ennen seuraavaa askelikkoa, lasketaan 1-ja-2-ja, joista 1-ja-2 ovat tavallisia askelia. Viimeisellä ja-laskulla hypähdetään paino viimeisen askeleen jalalle, vapaa jalka ilmassa ja valmiina aloittamaan uuden askelikon. Askelikon jalkaisuus vaihtuu jokaisella toistolla.

Tanssissa esiintyy myös kanta-varvas-liike: Jalka hieman eteen, kosketaan maata ensin kannalla, sitten varpaalla. Laskettuna 1-ja-2-ja, iskuilla 1 kanta ja 2 varvas.

Kun koreografiassa ei kuljeta polkka-askelikolla ilmoitetaan suluissa vain iskujen määrä, mutta polkka-askelikoille myös askelikkojen määrä.

A1

Alkaa vasemmalla jalalla.

  • (16) 4 etenevää polkkaa tanssisuuntaan eli vastapäivään, flirttaileva/kujeileva leidi johdattaa (tai herra jahtaa). Lopussa leidi kääntyy oikean olkansa ympäri kohti herraa, kaikki piirillä parin kanssa kasvokkain.
  • (16) parin kanssa katsepyörintä myötäpäivään eli lähtee omaan oikeaan, paikat vaihtuvat piirin kehällä eli pyöritään 1½ tai 2½ kierrosta.

A2

Hassu salmiakkikuvio parin paikalle ja takaisin. Polkka-askelikolla käännytään edetessä aina 1/4 kierrosta eli 90 astetta vastapäivään eli omaan vasempaan.

  • (4) Vasen kanta, vasen varvas.
  • (4) 1 polkka (oikea): lähestytään paria ja jäädään selät vastakkain. Herra päätyy katsomaan ulos ja leidi sisään.
  • (4) Oikea kanta, oikea varvas.
  • (4) 1 polkka (vasen): ohi parista takaisin piirin kehälle ja jäädään kasvokkain. Herra päätyy katsomaan vastapäivään ja leidi myötäpäivään.

(4x4) Toistetaan sama nykyisiltä paikoilta, jotta päädytään sinne mistä lähdettiin.

B1

Koronaturvalliset tervehdykset. Herrat katsovat myötäpäivään ja leidit vastapäivään.

  • (4) Pieni hyppy vasemmalle jalalle, oikea jalka jää ilmaan, polkkatahdin kakkoslaskulla jalkaterän ulkosyrjät koskettavat kevyesti parin kanssa. Älä potki, ettei tule loukkaantumisia.
  • (4) Sama oikealle jalalle, vasen jää ilmaan, kakkoslaskulla jalkaterien kosketus.
  • (4) Sama vasempaan.
  • (4) Sama oikeaan.
  • (4) 1 polkka (vasen): Kääntyen samalla omaan vasempaan, oikea kylki kohti paria. Kakkoslaskulla oikeat kyynärpäät koskettavat kevyesti parin kanssa. Varovasti, ettei ketään satu.
  • (4) 1 polkka (oikea): Kääntyen samalla omaan oikeaan, vasen kylki kohti paria. Kakkoslaskulla vasemmat kyynärpäät koskettavat.
  • (4) 1 polkka (vasen): Käännytään koko kierros oman vasemman olan ympäri paikoillaan.
  • (4) Polkka-laskuun 1-ja-2 tömistellään maata kolme kertaa oikea-vasen-oikea, jätetään paino oikealle jalalle.

B2

Heinää ilman kosketusta, mutta käden saa tarjota ja perua sen viime hetkellä. Herrat lähtevät myötäpäivään ja leidit vastapäivään. Kulkusuunta ei muutu, paitsi herroilla aivan lopussa.

  • (4) Vasen kanta, vasen varvas
  • (4) Ohita oma pari vasemmalta piirissä
  • (4) Oikea kanta, oikea varvas
  • (4) Ohita seuraava oikealta piirissä

(4x4) Toistetaan vielä kahdesti, ensin kanta-varvas ja sitten ohitus, toinen kanta-varvas ja ohitus.

Viimeisellä ohituksella herra kääntyy ohitetun leidin perään ja tanssi alkaa alusta tämän uuden parin kanssa, leidin lähtiessä karkuun vastapäivään.

Musiikki

John Gardiner suosittelee: Lost Dances of Earthly Delights, Vol. 1 - Autumn 10: The Wrong Foot Polka