ECD

Kohteesta Historiallisten tanssien wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

English Country Dance, englantilaiset maalaistanssit

Yleistä[muokkaa]

Historialliset ECD:t eli englantilaiset maalaistanssit (English Country Dances) ovat peräisin John Playfordin vuonna 1651 julkaisemasta The English Dancing Master -kirjasta sekä sen myöhemmistä painoksista. Ne ovat tyypillisesti helpohkoja ja hauskoja tansseja, ja niitä tanssitaan lähes aina parin kanssa. ECD:issä on myös melko monimutkaisia tansseja, jotka vaativat tanssijoilta muistamista ja yhteispeliä. Jotkut tanssit tuntuvat jopa koomisilta - kenties koreografien huumori pääsi kukkimaan tanssisaleissa.

Englantilaisia maalaistansseja tanssitaan Isossa-Britanniassa edelleen - tai ehkä pikemminkin jälleen - toki hiukan erilaisina. Tanssimuoto on saanut runsaasti suosiota myös Yhdysvalloissa. Skotlannissa on omat, pitkälti englantilaisia maalaistansseja muistuttavat tanssinsa, ns. Scottish Country Dance. Myös Irlannin maalaistanssit muistuttavat paljon Englannin ja Skotlannin tansseja.

Luettelo historiallisten tanssien wikistä löytyvistä englantilaisista maalaistansseista on tanssiohjesivulla.

Askelikot[muokkaa]

Englantilaiset maalaistanssit perustuvat erilaisiin lattiakuvioihin, joita tanssijat tekevät parinsa ja muiden tanssijoiden kanssa. Askelikkoina käytetään yksinkertaisia doubleja ja simplejä. Playfordin (1651) askelikko-ohjeistus on seuraava:

"A Double is four steps forward or back, closing both feet.
A Single is two steps, closing both feet.
Set and turn single, is a single to one hand, and a single to the other, and turn single."

Joitakin Playfordien myöhempien painosten tansseja on tapana tanssia barokkiaskelikoin (esim. Mr. Beveridge's Maggot), koska muissa kuin Playfordin oppaissa 1700-luvun alkupuolella ECD-tyyppisiä solatansseja neuvotaan tanssimaan hienostuneesti erilaisin tanssiaskelikoin, joihin sisältyy myös hyppyjä. Näiden ranskalaisten ja englantilaisten barokkisolatanssien kuviot kirjoitettiin ylös notaation avulla piirroksina, kun taas Playfordin julkaisuissa luotettiin edelleen sanallisiin kuvauksiin.

Tanssityypit[muokkaa]

Englantilaisia maalaistansseja tanssitaan yleensä piirissä, solamuodostelmassa, parijonossa tai neliössä. Osaan tansseista voi osallistua niin monta tanssijaa kuin sali antaa myöten, kun taas joissakin tanssijoiden määrä on rajattu (settitanssit). Tanssit voinee jakaa rakenteensa perusteella karkeasti kolmeen ryhmään:

  • säännölliset kolmen säkeistön tanssit
  • progressiiviset solatanssit ja
  • epäsäännölliset tanssit.

Yksittäiset tanssit koostuvat tanssikuvioista, joiden yhdistelmistä tanssien säkeistöt syntyvät.

Kolmen säkeistön rakenne[muokkaa]

Kolmen säkeistön ECD:ssä on säännönmukaisesti double-, siding- ja arming-säkeistöt.

  • I säkeistössä tanssitaan kaksi doublea joko eteen ja taakse (jono-, piiri- ja neliötanssit) tai vasemmalle (piiritanssit). Sama toistetaan (piiritansseissa vasemman jälkeen oikealle).
  • II säkeistössä tanssitaan vasen siding (oikeat olat vierekkäin) oman parin kanssa ja sama toistetaan toiselle olalle.
  • III säkeistössä tanssitaan arming ensin oikealla kädellä oman parin kanssa ja sitten vasemmalla.

Esimerkkejä tällaisista säännönmukaisista ECD:istä ovat Hit and Mis(se) ja Jenny Pluck Pears.

Lisäksi säkeistöihin voi kuulua set and turn, joka tanssitaan ensin vasemmalle ja toistettaessa oikealle. Esim. "siding vasen, set and turn vasen; siding oikea, set and turn oikea". Esimerkiksi Upon a Summers Day. Poikkeava esimerkki on Gathering Peascods, jossa tehdään set and turnin sijasta pelkkä turn.

Toinen ja kolmas säkeistö tanssitaan joissakin tansseissa niinkin, että ensimmäinen siding / arming tanssitaan oman parin kanssa ja jälkimmäinen vieraan parin kanssa. Ks. esimerkiksi Hearts Ease.

Kolmen säkeistön tansseissa on kahden, kolmen, neljän tai lukemattoman parin neliö-, jono- ja piiritansseja.

Solatanssit[muokkaa]

ECD-solatanssien muodostelma

Playfordin julkaisuissa esiintyy monentyyppisiä progressiivisia solatansseja. Suomessa tanssittavat ECD-solatanssit ovat yleensä sitä tyyppiä, jossa jokainen pari tanssii vuorollaan jokaisen muun parin kanssa samat kuviot (esim. Childgrove, Hole in the Wall). Toinen mahdollinen tyyppi on sellainen, jossa jokainen tanssija tanssii kuviot vuorollaan jokaisen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa solan kumpaakin laitaa pitkin ja kujan päissä tanssitaan oman parin kanssa vaihtaen samalla solan toiselle laidalle. Kumpikin solatanssityyppi alkaa samanlaisesta alkumuodostelmasta, ja kumpaakin löytyy myös myöhemmistä barokkisolatansseista. Progressiotanssit voivat edetä myös muulla tapaa, ja alkuasetelma voi olla muukin kuin sola (ks. Dargason). Lisäksi solatansseissa voi olla useita erilaisia säkeistöjä.

Tanssimuodostelma
Englantilaisten maalaistanssien solamuodostelma syntyy niin, että jokainen tanssiin haluava pari asettuu johtoparin taakse parijonon jatkeeksi. Miehet muodostavat täten solan vasemman laidan ja naiset oikean. Tanssin alussa seisotaan vastakkain oman parin kanssa eikä pidetä käsistä kiinni.
Suomessa on tapana tanssia solatansseja niin, että parit jaetaan A- ja B-pareihin. Solan ensimmäinen pari on A-pari, seuraava B-pari, sitten taas A-pari, jne. Kirjainjako saadaan totuttuun tapaan selville niin, että A-parit pitävät parinsa kädestä kiinni ja B-parit eivät, kunnes sola on valmis ja tanssi voi alkaa. Kaikki A- ja B-parien muodostamat nelikot alkavat tanssin yhtäaikaa.
A- ja B-pari tanssivat yhdessä solatanssin yhden säkeistön kaikki kuviot, mutta kumpikin pari tanssii enemmän tai vähemmän erilaisia rooleja kuvioissa. Säkeistön päätyttyä A- ja B-parit ovat päätyneet vaihtamaan paikkaa, ja he aloittavat säkeistön alusta seuraavan B- tai A-parin kanssa. A-parit etenevät kujassa joka säkeistöllä pykälän kujan alapäätyä kohti, B-parit puolestaan yläpäätyä kohti. Kujan päässä pariton eli kaunis pari odottaa yhden vuoron ulkona, jonka jälkeen se palaa tanssiin erikirjaimisena parina.

Historiallisempi tapa tanssia solatansseja olisi niin, että vain kujan yläpäässä oleva johtopari aloittaa tanssin ja muut parit alkavat tanssia vasta sitä mukaa, kun johtopari ehtii heidän kohdalleen. Tällöin jokainen pari joutuu seisomaan ja odottamaan osan ajasta tanssin alussa ja/tai lopussa, sillä tanssi päättyy vasta, kun kaikki parit ovat jälleen alkuperäisessä järjestyksessä. Tällainen tanssitapa vaatisi elävän musiikin tai tarkkaan lasketun määrän tanssijoita ja säkeistöjä, mikä on ehkä yksi syy, miksi Suomessa käytetään jakoa A- ja B-pareihin (eikä tanssita niitä toisentyyppisiä solatansseja ollenkaan, puhumattakaan useampisäkeistöisistä solatansseista). Toinen ja merkittävämpi syy on varmaankin solassa odottaminen - onhan hauskempaa, kun kaikki pääsevät tanssimaan mahdollisimman paljon.

Ainakin varhaisissa Playfordin julkaisuissa solatanssit ovat usein kolmi- tai useampisäkeistöisiä, ja sentyyppisiä löytyy myös barokkitansseista. Silloin yhtä säkeistöä tanssitaan niin kauan, että päädytään takaisin alkuperäiselle paikalle solassa, ja sen jälkeen jatketaan tauotta seuraavaan, erikuvioiseen säkeistöön. Parit vaihtavat säkeistöstä toiseen porrastetusti, koska jokainen pari aloittaa (ja lopettaa) tanssin eri aikaan. Playfordin solatansseissa säkeistöt toistavat monesti tuttua kolmen säkeistön kaavaa. Suomessa tanssituista progressiotansseista Dargasonissa on säkeistörakenne (mutta se ei ole solatanssi). Tällainen tanssitapa satunnaisen mittaisessa solassa vaatisi elävän musiikin ja ohjeistetut soittajat.

Vrt. bordonialainen progressiivinen kuja.

Musiikki[muokkaa]

Playfordin julkaisuissa on jokaisella tanssilla yleensä oma melodiansa.