Fleur de Lys

Kohteesta Historiallisten tanssien wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Epäsäännöllinen basse dance, joka laadittiin marraskuussa 2009 Liedon tanssileirillä tanssien konstruointityöpajassa. Työpajassa soitettiin joitain musiikkeja, halukkaiden tanssikoreografien innoittamiseksi. Kappale nimeltä Greenwich elokuvan Shakespeare in love soundtrackilta kuulosti ihan basselta, joten Jaakko päätti kokeilla tanssin tekemistä. Kahden tunnin suunnittelun ja parin harjoituskerran jälkeen tanssi oli valmis. Tanssi menee luonnollisesti mihin tahansa sopivan mittaiseen basse-musiikkiin.

Kyseessä on paritanssi. Tanssissa on säännöllisiä basse-kuvioita alussa ja lopussa. Tanssin keskikohdassa tehdään (etäisesti) heraldista kolmililjaa jäljittelevä lattiakuvio. Tässä kuviossa naisella ja miehellä on hieman eri askeleet jalkaisuuden helpottamiseksi. Muissa osioissa naisen ja miehen askeleet ovat samat. Tanssin nimi on heraldisen kolmililjan nimitys ranskaksi.

Askeltaulukko:

FDL-askeleet.png

Kolmililja (demarche otetaan liljan jälkeen käytännössä hieman takaviistoon, jotta saadaan taas paria kädestä kiinni):

FDL-lilja.png