Tanssileiri 2013 kevät

Kohteesta Historiallisten tanssien wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tanssileiri 2013 kevät[muokkaa]

Historiallisten tanssien kevätleiri 2013 järjestetään 19.-21.4.2013 Jyväskylässä, Juhlatalo Majakosken tiloissa, noin kymmenen kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Leirin järjestää Suomen historiallisen tanssin harrastajat ry. Pääjärjestäjänä toimii Hilla Haapamäki ja keittiöstä vastaa Merli Lahtinen.

Kevään tanssileirin teemana on keskiaika. Lauantaina järjestetään historialliset pidot, joihin vierailta toivotaan keskiaikais/renessanssiaikaista pukeutumista, mutta se ei ole välttämätöntä. Keskiajaksi määritellään aikakausi joka alkaa 500- luvulta ja päättyy vuoden 1520 tienoille. Lisää tietoa keskiajasta saat osoitteista http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskiaika sekä Elävän Keskiajan sivuilta. Jos vaatekaapista ei keskiaikaista vaateetta löydy, ei asiasta kannata ottaa liikkaa stressiä. Tarvittaessa apuja pukeutumisen suhteen voi huudella tapahtuman Facebook-sivuilta. Pääasia on kuitenkin osallistuminen ja hyvässä seurassa viihtyminen.

Hilla Haapamäki tekee leirin järjestämisestä opinnäytetyön, jonka aiheena on "Opas historiallisten tanssien viikonloppuleirin järjestämiseen". Opinnäytetyön tietoperusta käsittelee onnistuneen tapahtuman järjestämistä ja työn tuotoksena syntyy kirjallinen opas tanssileirien järjestämiseen. Opas julkaistaan historiallisten tanssien wikissä, kunhan valmistuu.

Mikä tanssileiri?[muokkaa]

Tanssileiri on kaikille historiallisista tansseista, hyvästä ruoasta ja mukavasta yhdessäolosta kiinnostuneille tarkoitettu tapahtuma. Leirillä opetetaan historiallisia (ja ei-niin-historiallisia) tansseja helpoista haastaviin, keskiaikaisista barokkeihin, hovitansseista maalaistansseihin ja historiallisen kaavan mukaan rakennettuihin moderneihin tansseihin. Lauantai-iltana leiri huipentuu juhla-ateriaan ja tanssiaisiin, joissa pääsee näyttämään, mitä kaikkea leirin aikana on oppinut. Leiri on vuoden huipputapahtuma kokeneille tanssijoille ja ehdottomasti paras paikka uteliaille kokeilijoille. Useimmat tanssit ovat melko yksinkertaisia ja helppoja painaa mieleen, mutta samaan aikaan elegantteja ja sosiaalisia. Tanssileiri kokoaa Suomen historialliset tanssijat yhteen ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin, nähdä vanhoja ystäviä, oppia uutta, kerrata vanhaa, juhlia ja pitää hauskaa yhdessä. Tanssia on luvassa perjantai-illan kello kuudesta sunnuntai-iltapäivään saakka. Täältä löydät Tanssileirin ohjelmasivun.

Käytännön järjestelyjä[muokkaa]

Majakoskella on kaksi isoa rakennusta, kaksikerroksinen päärakennus ja Riihen nimellä kulkeva isohko puulattiainen salirakennus. Sauna sijaitsee erillisessä rakennuksessaan pihapiirissä. Molemmissa isoissa rakennuksissa on keittiö ja wc:itä, suihkut ovat saunan yhteydessä. Saunan pihalla on myös kaksi poreallasta, jotka ovat leiriläisten käytössä.

Erillisiä nukkumatiloja ei ole, mutta leiripaikalla majoittuminen on mahdollista. Yläkerran muutamat erillishuoneet on varattu ensisijaisesti opettajille ja muille leirin työntekijöille, mutta Riihen ja päärakennuksen salin lattialle mahtuu nukkumaan. Mukaan kannattaa ottaa makuualusta tai ilmapatja ja makuupussi tai liinavaatteet. Jyväskylässä majoittuminen omin järjestelyin on täysin mahdollista leiripaikan suhteellisen helpon sijainnin ansiosta. Leirillä tarjotaan tervetulokahvit perjantai-iltana, aamupalaa ja lounasta lauantaina, sekä tietenkin juhla-ateria. Sunnuntaina tarjoillaan vielä aamupala ja eilisen illallisen tähteet, joita oletettavasti on runsaasti. Jos haluat nauttia alkoholia pidoissa, tämä on kohtuuden rajoissa sallittu täysi-ikäisille henkilöille. Suosittelemme ottamaan oman pullonavaajan mukaan.

Vaatetus on vapaa, mutta kehotamme ottamaan jotakin mukavaa ja rentoa tanssiharjoituksia varten ja jotakin tyrmäävän juhlavaa lauantai-illan tanssiaisiin. Kenkinä tanssitossut ovat treenien ykkösvalinta, tanssiaisissa käytännöllisyys ja mukavuus voi kenties tälläkin saralla antaa periksi näyttävyydelle.


Mitä mukaan leirille?[muokkaa]

-Itsesi (kavereita saat leiriltä)
-Hyvää mieltä ja tanssi-intoa
-Rennon, mukavan vaatekerran tanssiharjoituksiin, ehkä kaksikin (tanssiessa saattaa tulla hiki)
-Keskiaikavaatteet/joku muu historiallinen asu lauantai-illan pitoihin ja tanssiaisiin.
-Hygieniatarpeet
-Pyyhe! (uimapuku, jos et halua saunoa sekasaunassa ilman)
-Omia eväitä, naposteltavaa, juotavaa
-Nukkumatarpeesi


Tarpeellisista tavaroista ja kokeneempien kävijöiden vinkeistä on myös koottu muistilista,[1] jota kannattaa tarkastella.

Ilmoittautuminen ja maksaminen[muokkaa]

Ilmoittautua voi leirin ilmoittautumislomakkeella 28.2.2013 klo 8:00 alkaen.

Maksaminen toteutetaan tilisiirrolla, tilinumero ja muut maksutiedot lähetetään leiriläisille ilmoittautumisvahvistuksen yhteydessä. Leirin hinta on 40 € per henkilö. Eräpäivä maksulle on 5.4. Myöhässä maksaville hinta on 45 €, maksamatta ja ilmoittautumisensa perumatta jättäneet joutuvat maksamaan vielä 5 € käsittelymaksun.

Maksuohjeet lähetetään leiriläisille ilmoittautumisen vastaussähköpostissa. Mikäli haluat perua ilmoittautumisesi leirille, voit tehdä sen vapaasti 5.4. saakka, 12.4. mennessä peruneet saavat puolet leirin hinnasta takaisin. Tämän jälkeen peruville emme voi luvata mitään palautuksia.

Jos maksamisessa on jotain vaikeuksia, ongelmia tai rahaa ei juuri silloin eräpäivän aikaan ole, otathan yhteyttä jo etukäteen, niin katsotaan voidaanko asia järjestää jotenkin -tähän mennessä ratkaisu on aina löydetty. Huutelemme kyllä maksamisen unohtaneiden perään, mutta ainakin viime vuoden kokemuksen perusteella paikkoja pitää panna hyvinkin nopeasti uusjakoon -jonossa on aina ihmisiä.

Saapuminen paikalle[muokkaa]

Leiripaikalle pääsee parhaiten omalla autolla. Yleisesti ottaen suosittelemme kimppakyytejä, mistä ikinä olettekin tulossa. Jos et tiedä, tuleeko paikkakunnaltasi ketään tai et tunne muita, niin ota yhteyttä järjestäjiin, koetamme järjestää sinulle kyydin.

Osoite on:
Juhlatalo Majakoski
Kankaanpäänranta 5
40660 Jyväskylä

Ajo-ohjeet löytyvät Majakosken sivuilta. (ks. alla)

Kyydit[muokkaa]

Kyytisäätöä varten luodaan Googledocs-dokumentti, johon listataan kaikki ihmiset, jotka ilmoittautuessaan sanovat voivansa tarjota kyytiä. Linkki Google-docsiin julkaistaan myöhemmin tällä sivulla ja lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse.


Yhteystiedot[muokkaa]

Juhlatalo Majakoski www.majakoski.fi
Hilla Haapamäki puh. 050 364 2475
Merli Lahtinen puh. 050 346 3139
leirin sähköposti: tanssileiri2013@gmail.com

Vastaamme yhteydenottoihin mielellämme!